Iso F

June 27, 2010 in Uncategorized

Kerrotaan Freudin sanoneen, että ihminen joka kyselee elämän tarkoitusta on sairas. En tiedä tarkkaa kontekstia. Psykoanaalyysissa ja sosiobiologiassa on sama peruslähtökohta. Homo sapiensin psykologiset ominaisuudet ovat sopeutumia tiettyihin olosuhteisiin. Nopeasti muuttuneen ympäristön kanssa psykologiamme ei ole täysin “synkassa”. Jos modernisaatiokehitys saa ihmiset kyselemään elämän tarkoituksen perään, se heijastaa tätä mismatchia.

Uskon että Freud on oikeassa elämän tarkoituksen kyselystä. Tämän voi nähdä epäsuorasti seuraavalla tavalla. Kun jollain henkilöllä on merkitys hukassa, hän ei koskaan löydä etsimäänsä sinänsä, ja jatka sitten onnellisena. Sellaista ei vain tapahdu ja asian voi todeta empiirisesti juttelemalla ihmisten kanssa.

Jotkut sarjamonogaamisesti käyvät läpi kaikki ideat ja uskomukset joita on markkinoilla.Sama merkityksen laimentuminen kohtaa jokaista vuorollaan. Freudille tämä on ennustettavissa, koska mitään sellaista esinettä kuin elämän tarkoitus ei yksinkertaisesti olekaan löydettävissä. Kaikki kandidaatit ovat olemattoman merkityn vaihtuvia merkitsijöitä.

Toiset kuitenkin rauhoittuvat ja pääsevät ongelmistaan. Olennaista on, että tämä ei ikinä tapahdu saman viitekehyksen sisällä, jossa “elämän probleemi” on muotoiltu. Tämä tapahtuu ulkosyntyisen kausaalisen intervention kautta. Esimerkiksi uskonnollinen ongelma ei ikinä saa tyydyttävää uskonnollista ratkaisua. Uskonnollisia kysymyksiä kelaillut ihminen saattaa kuitenkin löytää mielenrauhan saadessaan uusia ystäviä ja projekteja. Maailmanloppua aavistelevaa nuorta ei kannatakaan rauhoitella teoreettisesti, vaan ottaa hänet nuolemaan kirjekuoria sopivaan kansalaisjärjestöön. Nämä ovat vain esimerkkejä joista en viitsi alkaa kiistelemään. Yleinen pointti on, että elämän tarkoituksen ratkaisut ovat muutoksia elämäntilanteessa tai aivokemiassa, eikä näillä muutoksilla ole käsitteellistä yhteyttä viitekehykseen, jossa ongelma on annettu.