empatiasta moraaliin?


Empatia vaikuttaa nykyään olevan suuren mielenkiinnon kohteena. Populaareissa kirjoituksissa empatian yhteys moraaliin yleensä oletetaan, koska empatia vaikuttaa joltain lämpimältä ja hyvältä. Tätä yhteyttä kuitenkin myös tutkitaan vakavissaan, eivätkä tulokset ole toistaiseksi kovin yksiselitteisiä. Luin äskettäin Jesse Prinzin kiinnostavan artikkelin Is Empathy Necessary for Morality?, enkä malta olla kirjoittamatta hänen näkemyksistään. Artikkeli löytyy linkin kautta, ja sieltä löytyvät Prinzin viitteet tutkimuskirjallisuuteen. Jos lukijaa kiinnostaa jonkin väitteen lähde, minäkin voin kaivaa sen esiin.

Empatia tarkoittaa yksinkertaisimmillaan “emotionaalista tartuntaa” tai “emotionaalista mimikryä”: olen empaattinen kun tunnen tunteet, joita uskon sinun tuntevan. Tartunta viittaa siihen, että empaattinen samastuminen voi tapahtua ilman mitään tietoista tulkintaa. Lisäsin kuitenkin sanan uskomus, koska toisin kuin flunssan kanssa, empatiassa virheet ovat mahdollisia. Ehkä toinen ei tunnekaan sitä tunnetta, joka sinuun hänestä tarttuu. Empatia on itsensä asettamista toisen asemaan, ja siten eri asia kuin sympatia: voin tuntea sympatiaa koomassa makaavaa potilasta kohtaan, mutta en voi asettua hänen asemaansa. Empatia on myös eri asia kuin altruismi tai huolenpito: nämä eivät vaadi että tuntisin huolenpidon kohteen tunteita. Empatia saattaa kuitenkin motivoida altruismia.

Prinz argumentoi, ettei empatia ole moraalin kannalta välttämätöntä, ja nostaa esiin mahdollisuuden, että empatia ei aina ole myönteinen piirre. Prinzin kirjoitusta voi lukea takaiskuna empatiabuumille, mutta itse näkisin sen nostavan oleellisia näkökohtia jatkotutkimuksen kannalta. Prinz jakaa kritiikkinsä kolmeen osaan, jotka koskevat empatian roolia moraalisissa arvostelmissa, moraalin kehityksessä ja moraalisen käyttäytymisen motivoijana.

1) Empatialle on tarjottu epistemologista roolia. Empaattiset reaktiot tilanteisiin, tekoihin ja toimijoihin auttavat meidät näkemään ne “hyvinä” tai “pahoina”, “oikein” tai “väärinä”. Empatian valossa asiat näyttäytyvät kiitettävinä tai moitittavina. Ilman empatiaa emme pystyisi esittämään moraalisia arvostelmia, havaitsemamme maailma olisi kalsea ja harmaa. Prinz huomauttaa, että tilanteiden tai tekojen tuomitseminen on kuitenkin täysin mahdollista ilman edeltävää empatiaa. Ymmärrämme esimerkiksi että tavaratalosta varastaminen on väärin, vaikka meillä ei ensin ole mielessämme ketään uhria (kuka se edes olisi? osakkeenomistajatko?), jonka oletettuun kärsimykseen samastumme.

Oletettavasti tuomitsemme varkauden, koska se rikkoo yleisesti pätevää sääntöä. Prinz ajattelee, että olennaiset moraalitunteet tässä ovat suuttumus (säännön rikkomisesta)  ja syyllisyys (omista rikkomuksista). Moraaliset arvostelmat nousevat usein näistä tunteista, eivät empatiasta. Empatia ei ole välttämätön moraalisesti merkittävien tilanteiden tunnistamiselle, usein suuttumus, häpeä tai muut tunteet ovat keskeisiä. Uskoakseni Prinz on tässä vahvoilla. Empatia on vain yksi moraalitunne muiden joukossa, eikä empaattisuus ole moraalisten arvostelmien välttämätön ehto.

2) Lapsen on opittava ymmärtämään tekojensa vaikutukset toisiin. Onko empatia välttämätön moraalin kehitykselle? Psykopatiaa tutkineet psykologit ovat huomanneet, että psykopaatit eivät tee eroa moraalisten ja konventionaalisten sääntöjen välillä. Terveille ihmisille tämä ero näyttäytyy emootioihin pohjautuvien ja muiden sääntöjen erona. Esimerkiksi R.M.J Blair esittää, että estot väkivallan käytölle perustuvat empatiaan. Väkivallan kieltävät säännöt saavat pakottavuutensa empatiasta, toisin kuin etikettisäännöt, joilla ei ole vastaavaa pakottavuutta. Aikuinen ei ehkä aina tunne empatiaa moraalisen ajattelun yhteydessä, mutta moraalikyky ei pääse kehittymään ilman empatiaa. Empatia on siis moraalin kehityksen välttämätön ehto.

Prinz esittää monia epäilyksiä Blairin väitteitä kohtaan. Blair uskoo, että terveillä ihmisillä on estomekanismi väkivallan käyttöä vastaan. Tällaisesta mekanismista ei ole aukottomia todisteita. Monet moraaliset säännöt eivät edes liity toisten vahingoittamiseen. Joidenkin tutkimusten mukaan empatia tulee mukaan lasten moraaliseen ajatteluun melko myöhäisessä vaiheessa.

Blairin keskittyminen empatian puutteeseen saa hänet ohittamaan mahdollisuuden, että jokin  yleisempi moraalitunteiden häiriö selittää sekä empatian puutteen että moraalikyvyn puutteen. Psykopaattien tunne-elämä on laimeaa ja pinnallista, ja he ovat huonoja tunnistamaan tunteita. Nämä yleiset tunne-elämän häiriöt selittävät empatian puutteen, mutta ne selittävät myös miksi psykopaatti ei tunne aitoa moraalista suuttumusta tai vakavaa syyllisyyttä. Ne selittävät myös miksi moraalisen kasvatuksen tyypilliset menetelmät eivät tuota tuloksia tällaisen henkilön kanssa. Blair postuloi erityisen empatiavajeen, kun kyse saattaa hyvin olla yleisestä tunne-elämän häiriöstä.

Prinz ei todista, ettei empatiakyky olisi välttämätön moraalin kehitykselle. Hän on kuitenkin selvästi oikeassa huomauttaessaan, että pelkkään empatiaan tuijottaminen ohittaa muut moraalin kehitykselle merkittävät tunteet ja tunne-häiriöt. Miksi empatiavaje olisi oleellisempi kuin kyvyttömyys tuntea syyllisyyttä?

3) Moraaliset säännöt ja ihanteet ovat toimintaa motivoivia. On ehkä mahdollista havaita tilanteet oikein ja tehdä niistä oikeat johtopäätökset ilman empatiaa. Seuraako moraalisista arvostelmista kuitenkaan toimintaa ilman empatiaa?

Prinzin omassa mallissa tunteet ovat toimintaa motivoivia tiloja, mutta hän korostaa suuttumusta, syyllisyyttä, inhoa ja häpeää, ihailua, kiitollisuutta (listan ei tarvitse olla suljettu). Empatia ei ole itsessään tunne: se on emotionaalinen tartunta. Prinz viittaa moniin tutkimuksiin joiden mukaan muut tunteet ovat tyypillisesti voimakkaampia toiminnan motivoijia kuin empatian kautta simuloidut tunteet. Näiden tutkimusten mukaan lapsilla ei ole havaittu selkeää korrelaatiota pro-sosiaalisen käyttäytymisen ja empatian välillä. Lapset siis jakavat toistensa tunteita, ja he toimivat pro-sosiaalisesti, mutta ei ole selvää näyttöä liittyvätkö nämä kaksi asiaa systemaattisesti toisiinsa. Aikuisilla jonkinlainen yhteys on havaittu, mutta sekin on heikko.

Tämä voi kuulostaa aluksi yllättävältä, mutta Prinzillä on tuloksista hyviä huomioita. Kun kyse on tunteen tarrumisesta toiselta, tarttunut tunne on yleensä heikompi kuin omasta tilanteesta ja tarpeista syntynyt tunne. Tarttuneet tunteet ovat moraalisen toiminnan motivaation kannalta usein huonoja. Esimerkiksi pelko tai ahdistus motivoi vetäytymistä ja kätkeytymistä, kun moraalin kannalta tarvittaisiin hyökkäystä. Tuntiessani empatiaa ( saadessani tunne-tartunnan) kiusattua kohtaan, empatia motivoi minua väärin. Se ei motivoi auttamista. Minun pitäisi suuttua, ei jakaa kiusatun ahdistusta ja häpeää.

On olemassa paljon tuloksia, jotka osoittavat vahvan korrelaation positiivisten tunteiden kokemisen ja altruismin välillä. Ihmiset ovat taipuvaisia auttamaan ja antamaan, kun he kokevat olonsa hyväksi. Empatian kautta tarttuneet negatiiviset tunteet korreloivat negatiivisesti positiivisten tunteiden kokemisen kanssa. Kärsmimyksestä tarttunut empatia voisi pahimmassa tapauksessa vähentää altruistista käyttäytymistä aiheuttamalla vetäytymistä. Prinzin omassa mallissa keskeiset suuttumus ja syyllisyys ovat toisaalta loistavia motivaation lähteitä, vaikka nekään eivät ole varsinaisesti mitään myönteisiä tunnetiloja. Myös ihailu ja positiivinen arvostaminen saavat meidät yrittämään enemmän. Prinzin johtopäätös on, että empatian roolia motivaatiossa on huomattavasti liioiteltu.

Tämäkään ei todista, ettei meistä tulisi parempia ihmisiä, jos olisimme empaattisempia. Psykologinen empatiatutkimus on kesken, ja joskus tuloksia on vaikea tulkita. Prinzin siteeraamat tutkimukset ovat kiehtovia, ja tajusin kuinka vähän tiedänkään aiheesta.

Jäljelle jää normatiivinen kysymys: pitäisikö empatialla olla keskeisempi rooli moraalissamme? Kuten arvata saattaa Prinz on skeptinen. Empatian motivaatiokyky saattaa olla heikko: tunnemme empatiaa epäoikeudenmukaisuuden uhreja kohtaan, mutta meidän tulisi olla vihaisia epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Toisaalta empatia on hyvin riippuvaista tavasta, jolla tilanteet kehystetään. Empatia johtaa helposti erilaisiin vääristymiin (bias), kuten “söpöjen suosimiseen”. Se johtaa myös suosimaan tuttuja ja läheisiä tuntemattomien ja kaukaisien kustannuksella: jälkimmäisille koitunut haitta aliarvioidaan, edellisille koitunut yliarvioidaan. Empatiaa on helppo kokea sopivien visuaalisten ja narratiivisten esitysten kautta, mutta lähes mahdoton kokea esimerkiksi tilastollisen tai muun tieteellisen informaation kautta.

Jätän toistaiseksi oman pohdinnan pois jatkokeskustelun toivossa. On selvää, että Prinz on ottanut “paholaisen asianajajan” roolin empatiakeskustelussa. Hänen esittämänsä näkökohdat ovat kuitenkin melko hyvin perusteltuja. Ne eivät ole kategorisia, mutta pakottavat miettimään tarkemmin, mitä empatia oikeastaan on, ja mikä sen mahdollinen rooli moraalissa on.

 

 

Advertisements

  1. tommi

    Jos ymmärsin oikein, minusta tuo ajattelu kompastuu tunnekuohuun kun väitetään, että kiusaajalle pitäisi suuttua. Jos ajatellaan, että empatialla tajutaan toimijan (tunne)motiivit, virhe ei olisi uhrin ymmärtämisessä vaan siinä, ettei ymmärretä kiusaajaa. Jos halutaan lopettaa kiusaaminen, olisi rationaalista selvittää sen motiivit että niihin voitaisiin vaikuttaa tehokkaasti.

    Virhe tulee siitä, että sekoitetaan koetut tunteet (kiusatun kärsimys, kiusaajan motiivit, sivullisen moraalitunnot) ilmaistuihin (sivullisen suuttumus kiusaajan pelottelemiseksi pois pahuuksistaan).

    Huomio, etta kiusatusta tarttuu pelkoa, joka estää toiminnan, vaikuttaa osuvalta. Ehkä vika on moraalin perustamisessa tunteisiin yleensä, ei pelkästään empatiaan.

    Kiinnostavaa kyllä, erittäin usein kiusaaminen tuntuu johtuvan kiusatun kyvyttömyydestä empatiaan kiusaajaa kohtaan. Nimittäin siitä, että tulkitaan jokin verraten harmiton asia loukkaukseksi, josta nostetaan riita, joka eskaloituu valtataisteluksi ja lopulta heikomman nujertamiseksi. Tajuan, että kuulun varmasti niihin, joita syytetään empatian ylikorostamisesta.

    • Olen päätynyt siihen, että moraali perustuu tunteisiin. Tämä on empiirinen, kausaalinen hypoteesi, ei mikään ehdotus moraaliteoriaksi. Ajatus on, että tunteet tai dispositiot kokea tunteita ovat yksilötoimijaa motivoivia tiloja, joiden evolutiivinen tarkoitus on yhteistoiminnan koordinointi. Reflektiivisen ajattelun tehtävänä on vääristymien (bias) korjaaminen, mutta sen voima liikuttaa meitä on hyvin heikko. Oma kantani empatiaan on, että sillä on suurempi rooli kuin Prinz esittää: ei olisi mitään moraalia ilman kykyä asettua toisen asemaan, eikä moraali kehittyisi mihinkään ilman empaattista mielikuvitusta.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: