Vaalien alla


Näyttäisi löytyvän parikin erilaista motivaatiota arvostaa (yksilön)vapautta yli kaiken muun. Sanon heti aluksi, että vapaus ei itselleni mene yli kaiken muun, se on tasapainotettava vakauden, uusiutumiskyvyn ja oikeudenmukaisuuuden kanssa. Mutta nämä hajamietteet koskevat vapautta.

Voidaan arvostaa hyvin korkealle itsensä toteuttamista, “oman juttunsa tekemistä”, ja itseilmaisua. Tällainen arvostus on selvästikin historiallisesti ja kulttuurisesti paikallista. Miksi painottaa niin voimakkaasti ihmisten idiosynkraattisia minä-projekteja? Toinen aika ja paikka suosii ehkä yhteisöllisempää näkökulmaa. Kumpikaan ei ole sinänsä rationaalisempi tai oikeampi painotus. Voidaan hyväksyä, että me kyllä elämme minä-yhteiskunnassa, mutta sen arvojärjestys ei ole mikään etiikan ja politiikan a priori -perusta.

Toinen motivaatio ei ole ylikorostunut positiivinen arvotus, vaan pelko. Se nousee epäluulosta, että valtiolliset instituutiot tai poliittiset yhteisöt ovat järjestäen epäluotettavia, tehottomia ja alttiita erityisintressien vallankaappaukselle. Jopa silloin kun aikomukset ovat hyvät, ne ovat riskialttiita. On parempi asettaa yksilöille mahdollisimman vähän rajoituksia, vaikka tämä tekisikin suurista kollektiivisista hankkeista vaikeita.

Pelon liberalismi saa joskus vainoharhaisia muotoja. Kollektiivisia järjestelyjä ei nähdä ainoastaan erehtyväisinä, vaan aktiivisesti pahantahtoisina. Paranoialla on sekä selvemmin libertaarinen että vasemmistolainen muoto.

Libertaarisessa muodossa erityisesti valtio, vaikka se olisi poliittinen demokratia, nähdään sietämättömänä pakkopaitana. Onhan nimittäin täysin odotettavissa että demokraattinen politiikka priorisoi jonkin yhteisen hyvän joidenkin yksilöiden henkilökohtaisten projektien ohi. Markkinat puolestaan ovat määritelmällisesti vapaisiin sopimuksiin perustuva ei-keskitetty järjestelmä, joten markkinat ovat lähtökohtaisesti ok, vaikka niiden toiminnan tuloksena syntyisikin suurimittaista ja systemaattista eriarvoisuutta.

Vasemmistolainen epäluulo puolestaan kohdistuu juuri markkinoihin. Kaupallisten intressien ei haluta antaa ajaa sellaisten arvojen kuin tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden yli. Argumentti on, että markkinoilla ihmiset eivät todella toimi vapaasti, koska vallan epätasapaino on liian musertava. Idealisoidussa poliittisessa keskustelussa asetelma puolestaan on tasa-arvoisempi, joten poliittinen sopiminen saa ohjata talouttakin.

Vapaudelle on tietysti esteitä ja rajoitteita joka suunnassa. Vasemmistolaisten epäluulo markkinoita kohtaan on aivan oikeutettu. Toisaalta kuten tiedämme, politiikkakin on tribaalista, pikkumaista, lyhytnäköistä ja tehotonta. Vapauden korostaminen on luultavasti tärkeää siksi, että on hyödyllistä rakentaa instititutionaalisia esteitä ihmisten alistamiselle toisten ihmisten minä-projektien resursseiksi. Philip Pettit kirjoitti joskus tasavaltaisesta eli republikaanisesta vapauden ideasta vapautena mielivallasta. Ihmisellä tulisi olla myös tiettyjä positiivisia vapauksia, kuten pääsy käsiksi elintärkeisiin fyysisiin ja sosiaalisiin resursseihin. Vapaus on olennaista, mutta en henkilökohtaisesti usko että se on olennaista siksi, että kaikkien omat jutut ovat toteuttamisen arvoisia, tai siksi että vainoharhaisuus on järkevä asenne. Vapaus turvaa ja mahdollistaa.

 

Advertisements

  1. Toki, vapaus on erittäin haastava käsite. Toisaalta se tuntuu intuitiivisesti melko selvältä, toisaalta sitä on kovin vaikea käsitteellistää tai systematisoida. Niinpä en tänään edes yritä, jätän metaforat analysoimatta.

    Kun, luulisin että jotain oleellista kätkeytyy yksilönvapauden ja yhteisen hyvän suhteeseen, “oman jutun” ja “yhteisen jutun” ideoihin.

    Ajatellaan nyt vaikka juuri jääkiekkofaneja. Mahdollista lievää sosiaalista painetta lukuunottamatta kukaan ei erityisesti pakota ihmisiä fanittamaan jääkiekkoa. Vapaassa länsimaisessa demokratiassamme yksilöt saavat melko itsenäisesti valita, mitä jääkiekkojoukkuetta kannattavat. Silti tästä vapaudesta syntyy voimakasta kollektiivista yhdessä hurraamisen meininkiä, “hyvä me!”-fiilistä. Itseään vapaasti toteutavat yksilöt piirtävät naamalleen oman heimonsa tunnusvärit ja kokoontuvat kentän laidalle kannustamaan omaa heimoaan.

    Niinpä, luulisin että yhteiskunnallisessa elämässäkin paras ja vaikuttavin “yhteinen projekti” syntyisi silloin, jos vapaat yksilöt kokevat tietyn kollektiivisen projektin sekä “omaksi että meidän jutuksi”. Tarkoitan, jonkin kollektiivisen jutun toteuttamiseen voidaan jossain määrin ohjata tai pakottaa esim. lainsäädännön keinoin, mutta juuri tällöin on se vaara, että ruokitaan myös paranoiaa. Pakotettu yksilö kokee, että ylhäältä ohjattu juttu ei ole aidosti “yhteinen”, vaan jonkun salaliiton masinoima juoni joka edustaa tietyn ryhmän etua toisten kustannuksella. (toistaalta taas, jos yksilö kokee jonkun isomman jutun aidosti omakseen, hän on valmis luovuttamaan osan omasta vapaudestaa ja omista eduistaan yhteisen hyvän toteuttamiseksi. Ja kokee tulevansa riistetyksi vasta siinä vaiheessa jos yhteinen projekti jotenkin pettää eikä tuotakaan sitä kollektiivista hyvää mistä oli puhe.)

    Hankalutta tähän lisää se, että kun vallanpitäjät ovat halunneet vaikuttaa siihen, mitä yksilöt kokevat “omaksi mutta yhteiseksi isommaksi jutuksi”, niin on käytetty pääasiassa propagandaa ja indoktrinaatiota. Kun tämä yhdistetään “yhteisestä projektista luistavien luopioiden” jahtaamiseen ja tuomitsemiseen, ollaankin jo lähellä totalitarismia ja fasismia.

    Sekavia mietteitä – koitan vaan hatarasti tuumiskella, voidaanko jotain “omaa mutta yhteistä” projektia promotoida muutenkin kuin aivopesun tai institutionaalisen kontrollin keinoin.

    (ja, lienee selvää että libertaristisessa vapaassa markkinataloudessa propagandaa ja manipulointia käyttävät nimenomaan yritykset, jotka pyrkivät muokkaamaan kuluttajien ryhmä- ja yksilöidentiteettiä omalla markkinoinnillaan. Minun on vaikea keksiä miten tämä firmojen harrastama aivopesu olisi jotenkin vapauden ihtaneen kannalta hienompaa ja ylevämpää kuin vasemmistolaisempi poliittinen sopiminen. Mut, tää on nyt libertaristisen yksilönvapaus-käsityksen kritisoimista. Luulisi, että jokin johdonmukaisuus ohjaisi ajattelemaan “vapaus on vapautta aivopesusta ja manipulaatiosta”, jolloin päädyttäisiin taas ihmettelemään sitä, missä määrin erilaset suggestion ja propagandan muodot ovat ihmislajille väistämättömiä, ja missä määrin niitä voitaisiin korvata kommunikaatiotavoilla jotka pelkän vaikuttamisen sijasta kunnioittavat yksilön omaa ajatusprosessia tms…)

    ((äh, tarkoitus oli yrittää kirjoittaa lyhyesti. Mutta aina mä rönsyän =) Joten; en usko että päästään kovin pitkälle jos sanotaan vain että “suggestio ja tunteisiin vetoavat puheet ja suostuttelu ovat pahoja asioita joista pitää päästä kokonaan eroon” – ehkä ennemminkin pitäisi nimenomaan tarkastella erilaisia kommunikaation muotoja ja niihin liittyviä asenteita.))




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: