Alastomuus


Saunoessa ajattelin julkista alastomuutta. Minulla ei ole sen kummempaa peitettävää. Alastomuus ei ole minulle sen enempää ongelma kuin fetissikään. Ajatukset ovat intiimimpiä. Koen kainostelua, epävarmuutta, ekshibitionistista kiihottumista, itsetunto-ongelmia….kaikkea sitä sellaista, mitä monet kokevat ruumiinsa suhteen. Kun kommunikoin ajatuksiani etiikasta, politiikasta ja suurista kysymyksistä, puen ne ja meikkaan ne, usein jopa  naamioin ne. Jos jotain kiinnostaisi vaikka penikseni pituus, niin mikäs siinä, mitataan se. En tohtisi laittaa maailmankuvaani tai elämänkatsomustani sillä tavalla mitattavaksi ja punnittavaksi. Asia on kuitenkin vielä monimutkaisempi, koska yllä sanotusta voisi kai päätellä, että olen hiukan epärehellinen ilmaistessani itseäni. Mutta en minä itsekään tiedä millainen on mieleni alastomana. Tiedän itseni ainoastaan sen kautta, mitä sanon tai kirjoitan toisille. Oikeastaan tiedän itseni ainoastaan sen kautta, kuinka he vastaavat. Tunnen itseni ainoastaan toisten reaktioista suunnittelemiini naamioihin. Lapsena ihailin yli kaiken kirjallisuuden  Shakespearen näytelmää Kesäillan unelma. Kummiperheeni oli näyttelijöitä, ja esittivät sen kesäteatterissa. Pääsin silloin ja muidenkin näytelmien yhteydessä teatterin kulisseihin. En ajatellut, että se on totuus illuusion takana. Ajattelin että koko maailma on näytelmiä näytelmien sisällä: kulisseihin pääsemisen metafyysinen merkitys on päästä näkemään, kuinka maailma tehdään. Todellisuus ei ole jotain havaintojen alla tai perustana, todellisuus on rakennusprosessin tulos. Tällainen metafysiikka on tietysti lapsellista mutta uskon siihen yhä. Pidän alastomuudesta, mutta se on vain yksi rooliasu muiden joukossa.

Advertisements

  1. No niin =) Tässä tulee lausutuksi yksi metafyysinen uskomus: “Todellisuus ei ole jotain havaintojen alla tai perustana, todellisuus on rakennusprosessin tulos.” – ja samalla kirjoittaja itse arvioi uskomuksen yhtä aikaa sekä lapselliseksi että uskottavaksi. Kiehtovaa! Enkä ole varma osaanko tulkita tämän aivan oikein – kun mä taas olen kirjoista oppinut, että lapsellista metafysiikkaa on “vääristelemättömät havaintolauseet esittävät todellisuuden sellaisena kuin se on, alastomana.” ja sit itsekriittinen ajattelu tunnistaa “alastoman todellisuuden” tavoittamattomuuden ja tyytyy siihen, että näemme korkeintaa kulisseja kulissien takana, ja siinä se.

    Mutta koetan nyt olla harhautumatta metafysiikan ja epistemologian kiemuroihin, ja teen väistöliikkeen teemaan “persoonani alasti, sellaisena kuin se on”. Koska vuosien varrella olen tätä miettinyt, yrittänyt käsittää ja käsitteellistää sitä, miksi jotkut jutut tuntuvat eksistentiaalisesti vierailta ja toiset taas omilta.

    Karkea esimerkki: henkilö A on maltillinen kasvissyöjä, joka henkilökohtaisesti välttää lihan syömistä mutta ei halua julistaa omaa diettinään totuutena muille. Henkilö B puolestaan kohtelee A:ta ikäänkuin A olisi ylemmyydentuntoinen radikaalivegaani joka haluaisi kieltää kaikilta kaiken eläinkunnan tuotteiden käyttämisen. B on tästä ärsyyntynyt ja hyökkää A:ta vastaan syyttämällä radikaaliveganismia käytännössä mahdottomaksi ja älyllisesti epärehelliseksi. A yrittää selittää, ettei hän ole radikaalivegaani, vaan koettaa esittää täsmentäviä lauseita omasta ajattelustaan. B ei malta kuunnella, vaan luulee että A vain yrittää jotenkin kiertoteitse puolustella radikaaliveganismia, ja lisää vettä myllyyn koventamalla omaa vastahyökkäystään. A kokee tulleensa väärinymmärretyksi. B on rakentanut mielessään olkiukon, tai sanokaamme kulissin, joka muka esittää A:n ajattelua, mutta jota A itse ei tunnista omakseen.

    Jossain toisessa tilanteessa A voisi hankalan keskustelutilanteen välttääkseen vain jättää omat ajatuksensa sanomatta ja esittää sekasyöjän kulissia.

    Luulisin siis, että jollain tasolla on sekä mahdollista että mielekästä erotella sitä, missä määrin ajatukset ja niiden ilmaisu tai tulkinta ovat henkilön “todellista persoonaa” ja missä määrin taas “pelkkää kulissia”.

    Mutta tästä ei tietenkään voida vielä päätellä, että “henkilön todellinen persoona ja ajatusmaailma” olisi jotain essentiaalisesti pysyvää ja muuttumatonta, saatika sitten tarkkaan tidettyä ja täsmällisesti määriteltyä edes henkilölle itselleen. Henkilön oma ajatusmaailma voi olla hajanainen, hetkestä toiseen ailahteleva, osin ristiriitainen, ja paljolti “work in progress”. Mutta silti, henkilö A itse voi myös tunnistaa että hänen mieltymyksensä vuoristorata-ajeluihin on hänen persoonansa kannalta vähemmän oleellinen piirre kuin hänen mieltymyksensä kasvissyöntiin. (kun taas, voidaan kuvitella henkilö C, joka kokisi että mieltymys tsekkiläisiin olutlaatuihin on hänen persoonansa kannalta oleellisempi ominaisuus kuin hänen ruokavalionsa muutoin)

  2. Minusta tämä ns lapsellinen epistemologia on aika hyvä metafora sille, mitä voisin pitää “ainoana tervejärkisenä” epistemologiana. En viitsi sitä sen kummemmin kelata auki, koska metafora sisältää jo itsessään kaiken olennaisen eikä formalisointi paljon mitään selkeyttäisi.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: