Retrosta


En ole vielä lukenut Simon Reynoldsin Retromaniaa, enkä tiedä tulenko lukemaankaan (linkki Guardianin juttuun, koska Uschanovin kirjoittama ei taida olla netissä). Oma retrosuhteeni on olennaisesti ristiriitainen, eli kipuileva. Tarkoitan nyt retroa laajemmin kuin populaarimusiikin suhteen. Suhteeni musiikkiin on, että kymmenisen vuotta sitten luovuin kaikista vinyyleistäni. Keräilemisen sijaan poltin itselleni kuunneltavia cd-levyjä. Ajattelin että ne ovat hyviä säiliöitä joihin ei liity tunnefetissiä. Kasetit olisivat vielä parempia. Mutta tämä ei ole olennaista.

Haluan tietää millaisia yhteyksiä on kolmella käsitteellä retro, nostalgia ja konservatiivisuus? Retro on kai menneen aikakauden tyyliin liittyvä mieltymys. Nostalgia on tunnetila, jonka kadotetun ajan merkit herättävät, Konservatiivisuus (tässä yhteydessä) on sosiaalinen asenne. Nopea vastaus omaan kysymykseeni on, ettei näillä kolmella ole kovin tiukkaa yhteyttä. Retrotyyli voi olla vain hauskaa tai ironista, tai ehkä se on puhdasta estetiikkaa.

Retro kohdistuu yleensä materiaalisten artefaktien muotoon, sointiin, ja pintaan. Mutta miksi ihmeessä leimautuisimme jonkin periodin kulttuuriesineisiin niin paljon, että viitsimme harrastaa niitä? Luulen että vastaus “puhdasta estetiikkaa” ei pidä paikkaansa. Oli kyse autoista, vaatteista, musiikista tai mistä vain, retroharrastaja liittää valitsemaansa kohteeseen jotain muutakin. Tämä tuo kuvaan miellyttäväksi koetun nostalgian retroharrastuksen motiivina.

Joku voi digata Mustien Pantterien estetiikkaa, toinen 50-luvun americanaa. Varmasti kyse on jostain suhteesta – oli se sitten ironinen tai ei – noiden aikojen sosiaaliseen todellisuuteen, ideaaleihin ja arvoihin. Mutta tämä herättää kysymyksen sosiaalisesta konservatiivisuudesta. Kuinka paljon retro liittyy “menneeseen haikailuun”? Mehän pidämme retroilijaa kuitenkin viattomana. Retro on harmitonta? Viattomuuden oletukselle on tietysti rajat. Jos joku on intohimoinen apartheid-kauden diggari, alamme pitää tätä vähän paksuna. Retroilu on roolipelaamisen kaltainen mielikuvitusleikki. Liian intohimoinen suhde joihinkin rooleihin – vaikka kyse olisi “vain pelistä” – ei kerro hyvää pelaajasta. Siksi esimerkiksi natsiestetiikan ihailijat eivät ole ihan viattomia, puhtaita esteetikkoja.

Retroilu voi olla kevyempää tai syvempää. Kevyempi on lähempänä pelkkää muotojen ihailua. Onhan ehkä mahdollista ajatella, että 50-luvun amerikanraudoissa vain on makeimmat lokasuojat. Niiden hinkkaamisesta saatavaan aistilliseen mielihyvään ei sekoitu lainkaan nostalgista nautintoa. Kuten sanoin, pidän tätä jossain määrin epäuskottavana. Syvemmässä retroilussa on kyse nostalgiasta, ja tietoisesta suhteesta nostalgian objektin ilmaisemiin ideaaleihin tai realiteetteihin. Retroesine on silloin selvemmin merkki jostain poissaolevasta.

Mitä nostalgia sitten oikeastaan on? Sikäli kuin se on vain surullista peräpeiliin katselua, kyse on tunteesta jota ei pitäisi ehdoin tahdoin viljellä. Lähellä on ajattelu, että ennen kaikki oli paremmin. Nostalgiaan ja retroon liittyisi silloin virheellistä ajattelua, aivan kuin haihatteluunkin. Voidaan kuitenkin myös katsoa, että kyse ei ole kaipuusta todelliseen menneeseen. Retroesineissä yritetään elävöittää mahdollista maailmaa, jossa asiat olisivat todella olleet tietyllä tavalla, esineiden ilmaisemien ideaalien maailmaa. Mihin tämä vie? Retroilu ja nostalgia ovat utooppisen ajattelun ja utooppisen kokemisen muotoja, siinä missä helpommin utooppiseksi tunnistettavat taipumuksetkin.

Advertisements

  1. Sitä jäin miettimään, että mikä on sitten “ei-retroa”? Tarkoitan, onko esimerkiksi nykymuodin uusimpien virtausten kiinteä seuraaminen sitten jotakin muutakin kuin retroilu. Siis siinä mielessä, että muodin kiihkeimmässä kärjessä kulkemiseen liitetään varmasti muitakin arvoja kuin vain puhdas estetiikka. Ei ehkä nostalgiaa, mutta muuta utopiaa, toiveita paremmasta maailmasta tai edistyksen arvoista tai ihan vaan itsetunnon pönkittämisestä…

    Vai pitäisikö “ei-retroiluna” tarkkaan ottaen nähdä ei-esteettinen, välinpitämätön, pragmaattinen asenne. Sellainen, jossa ihminen ostaa huonekaluja, vaatteita ja musiikkia ihan vaan sillä perustella että ne ovat käytännöllisiä ja jollain tapaa “kivoja”, välittämättä valmistusvuodesta? Tällaisen ihmisen omistamien esineiden ja musiikin muotokieli voisi taas olla muotidiggarin silmissä “retroa”, tai ainakin vanhanaikaista, menneen maailman merkkejä sekalaisena kokoelmana eri vuosikymmeniltä.

    • Retron vastakohta on nykykulttuuri.Mutta myös suuret klassikot. Beethovenin kuuntelu ei ole retroa, mutta jos kehitän harrastuksen Beethovenin aikaan sinänsä, se on jonkinlaista retroilua. Simon Reynolds (joka kirjoittaa populaarimusiikista) on pahoillaan, että eteenpäin menevää nykykulttuuria ei enää ole. Kaikki on vain enemmän tai vähemmän ironista vanhan materiaalin kierrätystä. Yritän juuri miettiä, olenko itse pahoillani tästä.

  2. M

    “Mitä nostalgia sitten oikeastaan on? Sikäli kuin se on vain surullista peräpeiliin katselua, kyse on tunteesta jota ei pitäisi ehdoin tahdoin viljellä. Lähellä on ajattelu, että ennen kaikki oli paremmin. Nostalgiaan ja retroon liittyisi silloin virheellistä ajattelua, aivan kuin haihatteluunkin.”

    Tämän voi varmaan kääntää myös toisin päin. Ajattelu, jossa väitetään että toinen ajattelee että ennen kaikki oli paremmin ei ole sellaista ajattelua jota kannattaisi ehdoin tahdoin viljellä. Se on ajattelua, joka lähtee siitä että nykyään kaikki on paremmmin. Todellisuudessa toinen todennäköisesti vain haluaa ajatella jonkun yksityiskohdan olleen paremmin. Esim. en usko että joku kellohamefiftari kieltäytyisi modernista lääketieteestä saadessaan syövän.

    • M., tuo on itsestäänselvää. Retroilija ei etsi menneen aikakauden totaalista uudelleenluomista. Ajatus että ennen “kaikki” oli paremmin kohdistuisi tiettyyn elämänalueeseen eikä oikeasti ihan kaikkeen. Kellohame-esimerkissä ehkä sukupuolirooleihin ja nuorison orastavaan vapauteen sodan jälkeen opiskelemaan menneiden valkoisten keskuudessa. Mutta mikä ihmeen syy saa 2000-luvun suomalaisen fiksautumaan tuohon periodiin?

      • M

        No, tarkoitin vaan sitä että omat kokemukseni eivät viittaa siihen että viisikymmenluvun larppauksella eli kellohameen, rottatakin, vastaavan fledan, jenkkiautoharrastuksen, rokkabillyn, rokki-tanssien jne. harrastamisella olisi oikeaa yhteyttä esimerkiksi sukupuolirooleihin.

        Ehkä silloin kerran kuussa perjantaina kun larpataan kruisailuviikonlopuissa ja tytöt istuvat auton takapenkillä, mutta kyllähän monet noista harrastajista vaikutavat olevan pikemminkin ihan tavallisia suomalaisia naisiapelkääviä nörttejä kuin jotain jamesdeaneja.

        Sitäpaitsi, jos siihen nyt liittyisi sukupuolirooleja, niin mitä sitten? Olen yllättynyt voimakkaasta äänensävystäsi. Eikö nykyajan rikkautta ole juuri se, että jokainen saa elää millaisissa sukupuolirooleissa haluaa?

        Ihan kuin ajattelisit, että viisikymmenluvun larppaaminen eli “viljely” mielestäsi johtaisi tietynlaisiin sukupuolirooleihin? Ja sitäpaitsi, mitä sitten edes vaikka johtaisi, tuskin kai uskot että yhteiskunta voisi jotenkin siirtyä sukupuolirooleissa perinteisempään suuntaaan, yleisesti, vaikka joku yksi pariskunta sillä tavalla haluaisi arjessaan toimiakin?

        Vai uskotko siihen, että modernit sukupuoliroolit ovat jotenkin niin heikossa, että jos jonkun annetaan pitää kellohametta, niin kohta kaikki naiset ovat kotona nyrkin ja hellan välissä 50-luvun tyyliin? Sellaiseen uskomukseen minusta liittyy väkisin kuva naisista niin heikkoina toimijoina, että he eivät ikäänkuin itse haluaisi tasa-arvoa, ja olisivat joka hetki valmiina siitä luopumaan. Sellainen taustaoletus naisista heikkoina suojeltavina kohteina on minusta merkittävästi enemmän tasa-arvon este kuin kellohameen pitäminen.

      • M, tarkoitukseni tässä ei ollut paheksua fiftareita, eikä edes puolustaa moderneja sukupuolirooleja (kirjoitan niistä joskus myöhemmin). Haen pikemminkin sitä, mikä merkitys ja funktio retroilulla on yksilön näkökulmasta. Kyse on oudosta ilmiöstä, johon tunnen hiukan vetoa.

  3. tommi

    Itse katsoin joskus niin paljon 60-luvun elokuvia, etten pystynyt enää katsomaan uusia. Näin niissä kömpelöä sekavan taiteellisuuden hakemista ja näyttelijät ilmehtivät ja puhuivat suomea ja englantia teennäisesti. Suurin este varmaan oli, että toleranssi nykymaailman tabuille ja poliittiselle korrektiudelle laski. Vielä nytkin jos huomaan, että tarinaan on liimattu “vahva ja aktiivinen naishahmo” tai “sukupuoliroolien kyseenalaistamista”, jätän sen vain suosiolla kesken.

    Valitsin, tai pikemminkin tulin valinneeksi koska en ollut tässäkään asiassa niin tarmokas kuin toiset luulevat, juuri kuulentojen ajan koska näin, että silloin tähdättiin tulevaisuuteen, avaruuteen ja vapaaseen seksiin kun nykymaailma on käpertynyt ihmissuhteisiin, sosiaalisiin “ongelmiin” ja jopa taantunut suvaitsemaan uskontoja ja turhia koristeita. Muilla on varmasti samanlaisia motiiveja. Jotenkin ihailen vaikken jaa fiftareiden elämäntyyliä, siinä on jotain raakaa käytännöllisyyttä ja haihattelemattomuutta. Olen oppinut pitämään 50-lukua aikakautena, joka eli eksistentialismeineen, abstraktine ekspressionismineen, jazzeineen ja teiniöyhötyksineen kokonaan nykyhetkessä (luin jostain.)

    Omaan lapsuuteen tai nuoruuteen kohdistuva nostalgia on minusta tapa suunnistaa estetiikan ja kulttuurin sekavassa kentässä. Sieltä haetaan omat alkukokemukset ja ensimmäiset kuvat, joiden avulla voi paikantaa itsensä ja makunsa. Positiivisesti tai negatiivisesti. (Väitän, että tätä tekevät useammat kuin luullaan. Varsinkaan negatiivisesti nostalgisoiva eli “hyi mitkä kamppeet minulla oli teininä – ei enää ikinä!” -linja ei välttämättä tiedosta sitä.)

    Älyllinen motivaatio on hankkia itselleen tukipiste nykyhetken ulkopuolelta, josta arvostella vastaantulevia asioita. Koetaan, että menneisyydetön on sen armoilla, mitä tulee vastaan. Tämä olisi jonkinlaista simuloitua elämänkokemusta.

    Retroilu elämäntyylinä taas on ennen kaikkea pysyvää. Se vapauttaa muodin vaihteluista ja antaa selkeät rajat omille valinnoille. Etenkin kun joidenkin mielestä nimenomaan loputtomien valintojen tekeminen stressaa eniten nykyihmistä.

    Toinen on se, että koska hyvinvointi on kasvanut jatkuvasti ja kasvaa tulevaisuudessakin, mennyt maailma ja elämäntyyli on nykyään halpa toteuttaa ja halvemmaksi vain menee. Hassu esimerkki: olen käyttänyt samaa digitaalista rannekelloa 1980-luvun puolivälistä lähtien, poislukien 90-luku (aika kun se näytti vain vanhalta ja halvalta eikä vielä retrolta).

    Retroilevasta elämäntavasta saa myös vastapainon ja pakopaikan nykymaailmasta. Erityisesti uusimman teknologian parissa työskentelevillä on toinen toisistaan oudompia ja radikaalimpia vapaa-ajan ajatuksia. Ei ole jäänyt kertaan kun olen kuullut suunnitelman irtisanoa sähkösopimus ja elää kotona kynttilänvalossa tietokonetyön vastapainoksi.

    Yksi tärkeä tekijä on varmaan nettiriippuvuus ja pyrkimys päästä irti mediasta, joka meinaa täyttää koko valveillaoloajan. Varmaan tämän takia retroilussa tuo mainitsemasi esineellisyys ja pinta on niin keskeisessä asemassa.

    Pitää kyllä mainita, etten itse ole koskaan varsinaisesti päättänyt retroilla ja muutenkin yritän rajoittaa sitä koska katson, että aivot menevät pilalle jos viettää liian suuren prosentin valveillaoloajasta kulttuurituotteiden parissa.

  4. Kellohameihmiset varmaan myös kuuntelevat mielellään 50-luvun rajuja naisrokkareita – jotain Wanda Jacksonia tai Janis Martinia. Jos 50-luvulla on jokin musiikillinen vastine stereotyyppisille 50-lukulaisille sukupuolirooleille, niin eikö se ole pikemminkin se aikuisten kohtelias viihdemusiikki, jonka rock ‘n’ roll päinvastoin juuri syrjäytti (siinä määrin kuin syrjäytti)?

    Koska elettiin 50-lukua, niin kaikkien muiden asioiden ohella myös kapina 50-lukulaisia sukupuolirooleja vastaan sai muodon, joka oli itsessään 50-lukulainen. Ja näin nykyihmisten on ehkä vaikea tunnistaa sitä kapinaksi. Sylvia Plathillakin varmaan oli kellohameita – koska niitä oli siihen aikaan kaikilla naisilla.

    Retromania-juttuani tosiaan ei ole netissä. Se siis ilmestyi Yliopisto-lehdessä 2/2013, jos joku näitä kommentteja lukee.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: