Eksotismi


Tommi Uschanov kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Miksi Suomi on Suomi mm. suomalaisista islam-aiheisista iskelmistä. Hän esittää että

“Jostain kumman syystä nekään, jotka nykyään ovat vähän väliä vaatimassa perinteisiä arvoja kunniaan, eivät vaadi kunnianpalautusta todella vanhalle ja syvällekäyvälle suomalaiselle perinteelle: vieraiden kulttuurien ihannoimiselle, jonka kauneimpia kukkia ovat juuri lukuisat islam-iskelmät.”

En tietysti itse kuulu perinteisten arvojen itkijänaisiin, joita kohtaan heitto on suunnattu. Voin silti hiukan puolustaa heitä. Tällaiset heitot huvittavat hetken “meitä”, mutta eivät saa “heitä” ajattelemaan asioista eri tavalla, koska yksikään kulttuurikonservatiivi ei ole väittänyt jonkin ilmiön pelkän historiallisuuden tekevän sitä arvokkaaksi. Konservatiivi varmasti vastaisi, että  Sibelius on todistanut painavuutensa säilymällä relevanttina ja puhuttelevana.  Islam-iskelmä on todistanut keveytensä unohtumalla niin perinpohjaisesti, että tarvitaan Uschanovin kaltainen arkistojen kaivaja muistuttamaan siitä.

Uschanovin kirjassa on enemmänkin vastaavaa nokkeluutta. Nokkeluus on ongelma, koska sen vuoksi kirjan painoarvo aikalaiskeskustelussa jää vähäisemmäksi kuin olisi tarpeen. Uschanov etsii ja löytää vähemmän ilmeisiä – ja osin anekdootinomaisia – seikkoja jotka kuvaavat Suomea ja suomalaisuutta. Kiitos. Hän kuitenkin välttelee normatiivista keskustelua, joka selvästikin on kansallisen identiteetin varsinainen pihvi.

Kun kerran kirja muutenkin sisältää omaeläkerrallista ainesta, olisi se voinut myös normatiivisia kantoja. On lievästi viihdyttävää osoittaa virheitä, harhoja tai väärinkäsityksiä jossain määrin satunnaisissa teksteissä. Olisin kuitenkin toivonut vielä yhtä lukua, jossa Uschanov olisi keskustellut suoremmin vaikkapa oman sukupolvensa muiden mielipidevaikuttajien kanssa. Sanoisin itse, että suomalaiseen kyräilevään, latentisti vihamieliseen konsensushenkeen kuuluu, että toisten puheenvuoroihin ei vastata suoraan. Esimerkiksi mainittuja kulttuurikonservatiiveja vastaan voi myös argumentoida. Uschanovin kirja antaa tiettyjä eväitä sellaiseen, mutta jää itse niiltä osin kesken.

Palaan lopuksi vieraiden kulttuurien ihannoimiseen. Olen nimittäin itse eksotismin suuri fani. Haluaisin palauttaa arvoonsa juuri tällaisen katteettoman romantisoivan vieraiden kulttuurien käytön. Kuvauksena vieraasta eksotismi on lähtökohtaisesti faktuaalisesti väärä, mutta oman identiteetin ja kulttuurin rakennuspalikoina erinomaisen käypää valuuttaa. We are such stuff as dreams are made on.

Advertisements

  1. tommi

    Konservatiivisuuden vastakohtana voi pitää radikaalisuutta, vieläpä niin, että radikaalismissa mennään nimensä mukaisesti radixiin eli juuriin.

    Määrittelen mielivaltaisesti, että konservatiivien mielestä noin pääsääntöisesti se, mitä on ja miten eletään ja miten on kasvettu on riittävän oikein. Sen päälle voidaan rakentaa kaikenlaista ja kehittyneiden aikuisten ihmisten maailmankuvat ja ymmärrykset kattavat kaikki asiat riippumatta siitä, millaiset vaatteet ja pöytätavat heidän lapsuudenkodeissaan oli. Radikaali taas uskoo kulttuurien erillisyyteen ja yhteismitattomuuteen ja siihen, että elämme kuplassa, joka pitää rikkoa päästäksemme eteenpäin. Vieraista kulttuureista pitää saada uusi lapsuus ja arkirutiinit, joilla hävittää vanha ja rajoittava.

    Taannoin kirjastossa oli näytillä sotienvälisiä kansallismielisiä nuorisolle suunnattuja julkaisuja. Niiden sisältö oli suunnilleen se, että on ihan ok kokea tavallisia kotoisia asioita ja kun vielä hankkii tarpeeksi oppia päähänsä, ei tarvitse kummemmin hävetä ulkomaillakaan. Suomalaishenkisyys oli tietenkin vastareaktio sille, että aikaisemmin piti opetella uusi kieli ja uudet käytöstavat jos halusi akateemista sivistystä tai vaikuttaa maatalouspolitiikkaan.

    Edustamasi eksotiikannälkä edustaakin juuri konservativismia, missä jonkin jo olevan päälle voi kasata loputtomasti uusia aineksia. Jo omaksuttu kulttuuri sisältää suunnilleen kaiken tarvittavan, eikä tarvitse mennä taaksepäin korjaamaan asioita.

    Radikaali taas ajattelisi, että eksotiikka tuo joko-tai-valinnan. Vieras pakottaa “kyseenalaistamaan” oman identiteetin ja sosialisaation. Omaksumalla vieras ja hylkäämällä oma vapaudutaan ankeasta kulttuurista. Toisaalta taas aivan samalla logiikalla radikaalien mielestä sielu menee pilalle jos lapsi tai aikuinen joutuu näkemään vieraan uskonnon palvontamenon. Radikaali tavallaan tarvitsee suojaksi itselleen tai toisille poliittista korrektiutta kun konservatiivi vain maistaa joka lajia ja röyhtäisee päälle.

    • Ajattelin eksotismilla sellaisia esimerkkejä, kuin kansallisromantiikan halu ja tarve lainailla niin ‘itämaisia’ kuin ‘pariisilaisia’ elementtejä, tai hiukan ennen massaturismia syntynyttä italialaisuuden ihailua, tai 50-luvulla kohti amerikkalaisia kulutustavaroita ja viihdettä luotua kaipausta. Tämä on eräässä mielessä kevyttä, toisaalta ihmisille hyvinkin tärkeää. Onkohan sellainen kadonnut? Lähi-itää ei voi pitää mystiikan ja erotiikan salaperäisenä maanosana, kun lähi-itäläiset asuvat keskuudessamme. Jokin Thaimaa on vain matkakohde ilman romantiikkaa.

      • uschanov

        P.S. Seuraava kirjani tulee käsittelemään kulttuuripessimismin kulttuurihistoriaa 1960-luvulta nykypäivään. Se tulee olemaan metodologisesti melko samankaltainen kuin Suomi-kirja, mutta tulen koko ajan käymään siinä jatkuvaa keskustelua aikalaisteni kanssa ja ottamaan hyvin avoimesti normatiivisesti kantaa eräiden heistä puolesta ja toisia heistä vastaan. Kun kirja ilmestyy kolmen vuoden kuluttua, se onnistuu ehkä hyvinkin vastaamaan paremmin niihin odotuksiin, joita asetat tässä minulle.

      • uschanov

        P.P.S. Viittasin tässä siis myös tähän eksotismin puolustukseen, en vain normatiivisuuteen yleisesti. Olen halunnut pitkään kirjoittaa eksotismista itse jotain, mutta hanke on ollut pitkään täysin hyytyneenä (yhtä Tutkijaliiton kesäkoulussa lähes 10 vuotta sitten pidettyä esitelmää lukuunottamatta). Iskelmäjuttu oli vasta alkulämmittelyä sille, mitä olen aikonut tässä seuraavassa kirjassani sanoa samasta tematiikasta.

  2. uschanov

    Kiitos tästä. Kirjaa on minulle kommentoinut eri tavoin varmaan 30-40 henkilöä, mutta olet ensimmäinen, joka nostaa esiin islam-iskelmät. On palkitsevaa todeta, että joku on ainakin todistettavasti ajatuksella lukenut nekin kirjan sivut. Itselleni ne olivat eräät tärkeimmistä. Aloitin itse asiassa koko kirjan kirjoittamisen aikoinaan juuri kyseisestä tekstikohdasta.

    Omasta näkökulmastani en ole kirjoittanut mitenkään leimallisen ei-normatiivista kirjaa. Päinvastoin, mielsin sen eräänlaiseksi paluuksi normatiivisuuteen edellisen kirjani (Suuri kaalihuijaus) jälkeen, jonka oli tarkoitus olla ohjelmallisen ei-normatiivinen toisin kuin oman edeltäjänsä (Miksi vasemmistoa vaivaa?). Jos olisin tiennyt, että kirjasta tulee jäämään (ainakin yhdelle) lukijalle häiritsevän ei-normatiivinen kuva, asia olisi ollut korjattavissa suhteellisen helposti tiettyjen painotusten ja sanankäänteiden muutoksilla. Missään tapauksessa se ei olisi vaatinut irtisanoutumista omakuvastani kirjan kirjoittajana.

    Eräs merkittävä syy, miksi nämä painotukset ja sanankäänteet kuitenkin jäivät sellaisiksi kuin jäivät, liittyy siihen, että kirja päättyy sellaiseen jyrähtävään normatiivisuuden lataukseen, että koin ikään kuin käyttäneeni koko kirjalle varatusta normatiivisuuskiintiöstä suuren osan vain muutaman sivun aikana. Tarkoitan kirjan viimeisen luvun viimeistä alalukua “Kylmän sodan unohtuneisuus” (s. 214-219). Myös kirjan esilukijoille syntyi johdonmukaisesti sama vaikutelma: että olin ikään kuin säännöstellyt normatiivisuutta leväyttääkseni sitten viime metreillä sen kaiken pidäkkeettömästi lukijan silmille.

    Toinen syy taas on se, että kirja on omaelämäkerrallinen, kuten jo itsekin toteat. Huomaan nyt olettaneeni julkilausumattomasti, että omaelämäkerrallisuus on aina jo sinänsä voimakkaan normatiivista – niin voimakkaan normatiivista, ettei sitä tarvitse erikseen eksplisiittisesti korostaa. On toki mahdollista kirjoittaa omaelämäkerta, joka ei kerro edes epäsuorasti mitään kirjoittajansa ns. sisäisestä elämästä, mutta tällaiset omaelämäkerrat ovat hyvin harvinaisia ja niillä on epätodellisen kuriositeetin luonne. (Jotkut analyyttiset filosofit ovat kirjoittaneet sellaisia – ääriesimerkkinä tulee mieleen Quine.) Joka tapauksessa oletin, että kirjaan toisi merkittävää normatiivisuutta jo sen omaelämäkerrallinen luonne sinänsä. Mutta ehkä tuntuni siitä, kuinka paljon se tuo sitä puhtaan kvantitatiivisesti katsoen, on ollut jotenkin yliherkkä.

    • Tommi U.
      Muotoilen hiukan paremmin. Huomasin kyllä normatiivisuuden, eli asenteiden ilmaisun puolesta ja vastaan. Mainitsin elämäkerrallisuuden, koska ajattelin jotenkin seuraavasti.Kun kerran kirja on jo tässä määrin normatiivinen (se ei teeskentele olevansa perspektiivitön tai neutraali B. Williamsin ‘absoluuttisen käsityksen’ ihanteen tavoin), niin siinä olisi voinut olla vielä eksplisiittisempää eettis-poliittista keskustelua nimettyjen vastustajien/vasta-argumenttien kanssa. Mutta ehkä sellainen ei kuulu tyyliisi, ja on tietysti hassua minulta liikaa painottaa tätä liiaksi. Ehkä palaan vielä myöhemmin johonkin muuhun kirjan teemaan, ainakin ne jäivät tajuntaan muhimaan.

      • uschanov

        No, niin, no, kyse tosiaan on siitä, että koin itse vieneeni kirjaa jo riittävästi siihen suuntaan, jossa koet itsekin sen sijaitsevan, mutta jonne olisit halunnut viedä sitä vielä hieman enemmän. Mainitsinhan sentään monessa kohtaa näitä nimettyjä aikalaiskritiikin kohteita – konservatismista puhuessani esimerkiksi Timot Vihavaisen ja Hännikäisen. Muistan ajatelleeni nämä maininnat suoritettuani, että tämä riittäköön tästä vastustajien nimeämisestä, mutta kyllä sen riittämättömyyttä saa halutessaan korostaa minun puolestani. Lukijat ovat erilaisia, ja saan jatkuvasti keskenään täysin ristiriitaisia lukijapalautteita, jotka kuitenkin ovat itselleni keskenään yhtä mielenkiintoisia ja kirjailijantyöni jatkon kannalta relevantteja.

  3. Minusta väite että konservatiivien mielestä se, miten on kasvatettu on riittävän hyvä, on väärä. Konservatismi on tietenkin monimuotoinen ilmiö, mutta keskeistä minusta siinä on pelko ja pelosta kumpuavat defenssit. Konservatiivi on siis minusta joku joka pelkää jonkin asian menettämistä tai on menettänyt, ja joko haluaa pitää sen itsellään tai saada sen takaisin.

    Esimerkiksi Aasiassa ihmiset ovat hyvin konservatiivisia. He pelkäävät jatkuvasti kasvojen tai sosiaalisen asemansa menettämistä.

    Eksotiikka on konservatiivista kyllä tässä mielessä. Eksotiikka on menetetty, koska muukalaiset ovat keskuudessamme. Tämä menetys ja sen pelko, ehkä halu saada se takaisin, on se mikä tekee konservatiivin tässä suhteessa.

    Jokainen radikaali liike joka onnistuu tavoitteissaan, määrittelee sen referenssipisteen, jota tulevat konservatiivit pyrkivät säilyttämään.

    • Liberaali X:n suhteen uskoo, että julkisen vallan tulisi säädellä X:ää mieluummin vähemmän kuin enemmän. Konservatiivi ei ole liberaalin käänteiskuva. On nimittäin helppoa olla asenteissaan tunnistettavan ‘vanhoillinen’ X:ää kohtaan, mutta silti ajatella ettei julkisen vallan tule sekaantua X:ään.

      • M

        Vastaesimerkki: liberaali homouden suhteen uskoo että valtion tulisi puuttua vähemmän siihen mitä tapahtuu makuuhuoneessa.

      • M

        Hups, noin päinhän juuri sanoitkin.

        Luin väärin, koska oma mielikuvani on pikemminkin päinvastainen.

        Esimerkiksi keskimääräinen liberaali kannattaa usein sitä, että julkinen valta puuttuu enemmän tasa-arvoon liittyviin asioihin.

    • tommi

      En ole koskaan oikein tajunnut, keitä oikeastaan tarkoitat konservatiiveilla.

      Edellinen kommenttini jäi selvästi hämäräksi. Eksotiikkaa halajavat radikaalit näkevät, että heissä ja heidän persoonassaan ja sosiaalistumisessaan on jotain vikaa, ja vieras kulttuuri (tai mikä tahansa uusi kokemus) voi parantaa sen. Toiseutta haetaan siksi, että halutaan ikäänkuin syntyä uudelleen sen kautta. Konservatiivit voivat olla tai olla olematta kiinnostuneita toiseuksista, mutta kummassakaan tapauksessa he eivät koe tarvitsevansa sitä itsensä lääkitsemiseen tai että pelkästä vieraiden tapoihin tutustumisesta olisi kauheaa haittaakaan.

      Väitän, että kun kinastellaan kaikenlaisesta ksenofiliasta, hörhöilystä ja erikoisuudentavoittelusta, kinastellaan nimenomaan tästä. Konservatiivit ovat ikäänkuin keskellä, radikaalit laidoilla toisaalta “ihailemassa kulttuureita” ja toisaalta puolustamassa omia ja toisten kulttuureita ja “uskonrauhoja”. Molemmissa takana on ajatus, että pelkkä altistuminen jollekin kulttuuriselle sisällölle voi vääjäämättä vaikuttaa persoonan ja sosialisaation syvimpiin rakenteisiin. On selvää, että radikaalius elää vahvemmin piireissä, joissa kulttuurisisällöistä saadaan palkkaa tai identiteetin rakennuspuita.

      Konservatiivien mielestä kulttuurilla ei vain ole yhtä suurta vaikutusta. Konservatiivit todennäköisesti ajattelevat, ettei esimerkiksi ankea tai onnellinen lapsuus tai riisin tai perunan syöminen lounaalla vaikuta yhdenkään tosiasiaväitteen ymmärtämiseen tai ymmärtämättä jättämiseen, joten arkitavat ja menneisyyden kokemukset ovat jokseenkin irrelevantteja aikuisten olennaisissa asioissa. (Metafyysisiä uskomuksia pidetään joko irrelevantteina tai pelkästään haitallisina.) Jokin outojen ihmisten touhu voi vaikuttaa hölmöltä, mutta se voidaan myös perustella taustoittamalla tosiasiaväittein, jolloin se voidaan ymmärtää täysin, eikä tähänkään tarvita mitään oman persoonan ja nuoruudenmuistojen kieltämistä. Kenenkään ei siis tarvitse “muuttua sisäisesti” ymmärtääkseen mitään.

      • Minusta narraat ujuttamalla sanalle “konservatiivi” uuden merkityksen. Ihmisiä joiden mielestä kulttuurilla ei ole suurta vaikutusta, ei yleensä sanota konservatiiveiksi. En viitsi lähteä “väittelyyn” joka on vain kilpalaulantaa sanojen merkityksestä, koska siinä ei ole kyse tosiasioiden ymmärtämisestä vaan ainoastaan kilpajuoksusta siitä, kuka saa omia jollekin ryhmälle kaikki kivat määreet ja haukkua muita.

        Konservatiivit ovat sitä mieltä, että ihmisten makuuhuoneasiat kuuluvat valtiolle, mutta raha-asiat eivät, ja sitä mieltä että jengien mielivalta on OK jos jengin jäsenet ovat valkoisia heteroita mutta ei ole OK jos ne ovat mustia lökäpöksyjä. Väite metafysiikasta on myös aivan kummallinen, konservatiivit pääsääntöisesti pitävät ateismia tai muita uskontoja kuin omaansa vähintään epäilyttävinä ja niille altistumista vaarallisena. Ja niin edelleen, tämä on se ihan tavallinen määritelmä jota yleensä käytetään, tämä on myös se tapa jolla itseään konservatiiveiksi kutsuvat asian ilmaisevat lähes poikkeuksetta.

        Minulle kyllä käy ihan hyvin se, että vaihdetaan käsitteiden nimiä, mutta minusta se on turhaa sotkemista. Uudelleenmäärittely ei ole mitään analyysiä.

      • M

        Komppaan tässä Tiedemiestä. Keskiverto arvokonservatiivi esimerkiksi kai uskoo, että avioliittoinstituution mureneminen homoliitot sallimalla murentaa kulttuuria ja on koko yhteiskunnan tuho.

      • Mikko, minusta on valaisevaa irrottaa pohdinta yksittäisistä ja osin mielivaltaisista kysymyksistä kuten homoliitot. Silloin liberalismi näyttäytyy selvästi oppina julkisen vallan tehtävistä ja oikeutuksesta. Konservatismi taas näyttäytyy oppina (tai ainakin huolena) yhteiskunnan vakaudesta, jatkuvuudesta ja yhteisöllisyydestä. suurin ero näissä lienee suhtautuminen auktoriteettiin.

      • M

        Matti: eli siis kehitelmä eli vuotava abstraktio? Ihan jees kunhan ei väitetä että on olemassa joku “oikea liberalismi”. Vuotavat abstraktiothan kehitetään aina jotain tarkoitusta varten. Oletan aina että jos tarkoitus on piilossa, todellinen tarkoitus on käytännössä politiikanteko.

        Minusta on hassua että Levi-Straussin teoria ei ole saanut enemmän suosiota eikä edes kritiikkiä. Sehän selittää tämänkin täydellisesti.

        Onko sillä jotain muita ongelmia kuin että se ei salli progressiivien/liberaalien ylemmyydentuntoa eli ei toimi poliittisena lyömäaseena? 🙂

      • En tunne Levi-Straussia.

        Käsitykseni liberalismista perustuu aatehistoriaan ja Rawlsin luonnehdintoihin “neutraaliudesta kilpailevien hyvää elämää koskevien näkemysten kesken”. Valtion on tarkoitus olla reilu, mutta arvo- ja elämäntapaneutraali.

        Ymmärrän kyllä, että liberaalilla tarkoitetaan myös ihmistä, joka äänestää USA:ssa demokraatteja, ja Suomessa ehkä sitten vihreitä tai tiettyjä porvareita.

        Liberalismia voi mielestäni vastustaa kahdesta eri lähtökohdasta. Vasemmistolainen lähtökohta vaatii julkiselta vallalta toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon saavuttamiseksi. Valtio ei ole neutraali, vaan päinvastoin aktiivinen. Konservatiivinen lähtökohta taas voi liittyä kansallismielisiin, uskonnollisiin tms. arvoihin, joiden suhteen neutraaliutta ei hyväksytä.

        Mielestäni tällaisissa luonnehdinnoissa ei ole kyse minkään puolen ylemmyydentunnosta. Itse olen epäliberaali, koska mielestäni yhteiskunnalla pitäisi olla ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä perusarvoja, joiden suhteen kaikki mielipiteet eivät ole tasa-arvoisia.

      • M

        Juu, olin selvästi väärässä. Kuvittelin kai konservatiivi-sanan käytön perusteella että tässä käytettiin jenkkidiskurssin käsitteitä.

        Eli siis mitään ristiriitaa ei ole Levi-Straussin teorian kanssa. Levi-Strauss huomasi jossain alkuasukaskylässä kahdenlaista suhtautumista suhteessa johonkin “pyhään” joka paljastui kun ihmisiä pyydettiin piirtämään kylästä kartta. Jotkut piirsivät kartan keskelle tyhjää, joka siis edusti tuota pyhää. Jotkut majat piirrettiin lähemmäksi pyhää, toiset kauemmaksi. Toiset taas piirsivät kylän keskelle jonkinlaisen näkymättömän jakajan, perusteena oli se että jotkut uskoivat pyhään, kun taas toiset olivat luopuneet siitä. Ensimmäiset olivat konservatiiveja, toiset progressiiveja.

        Eli tässä jos pyhäksi laittaa vaikka yhteiskunnan, niin puhut samasta asiasta.

      • Mikko, Jonathan Haidtilla on jotain samanlaista. Progressiivit ajattelevat moraalia vahingon/kustannusten kautta, kun taas sillä toisella ryhmällä on myös jokin puhtauteen/pyhään liittyvä ulottuvuus. Itse en tosin usko, etteikö jotain “pyhää” löytyisi myös progressiivin nahan alta, kun katsoo tarkemmin.

      • M

        Kiinnostavaa tuo vahinko vs. puhtaus.

        Ajattelen itse suurin piirtein niin, että halu kieltää pyhän olemassaolo — kertomalla mitä vahinkoa pyhän olemassaoloon uskominen aiheuttaa — on kääntöpuoli sille, että uskoo pyhään.

        Lisäksi myös Levi-Straussin tarkoittamassa mielessä progressiivi voi olla toisessa asiassa konservatiivi. Kun sanomme, että henkilö on konservatiivi, tarkoitamme kai sitä että hän uskoo johonkin muille konservatiiveille tyypilliseen uskomusnippuun. Uskomusnipussa useimmiten suhtautuminen on konservatiivista. (Ja progressiiveilla tietty sama juttu.).

        Tuo Levi-Straussin teorian kuvaus löytyi Zizekin suomennetusta kirjasta.

  4. uschanov

    Tiedemiehen eksotiikkakäsitys pätee varmasti suuresta osasta eksotiikkaa, mutta ei silti kaikesta. Vaikkapa osa niistä suomalaisista iskelmistä, joita lainaan kirjassani, ylistää modernisaation tuloa sen saman kulttuurin piiriin, jota ne samalla eksotisoivat. Esimerkiksi Juha Eirron “Marokosta Sudaniin” (löytyy YouTubesta) yhdistää toisiinsa 1) islaminuskon ja arabikulttuurin romantisoinnin ja eksotisoinnin sekä 2) lähes futuristisen koneromantiikan. Laulu elää täydellisessä viattomuudessa sen ajatuksen suhteen, että näistä pitäisi valita toinen ja vain toinen.

    Tällaiset iskelmät eivät vaadi vieraan kulttuurin rauhoittamista koskemattomaksi omalta kulttuurilta (stereotyyppiset radikaalit) sen enempää kuin oman kulttuurin rauhoittamista koskemattomaksi vieraalta kulttuurilta (stereotyyppiset konservatiivit). Jos ne jotain ihannoivat, niin juuri oman länsimaisen kulttuurin vuorovaikutusta eksoottisen kulttuurin kanssa. Ja eräs kysymys, jonka halusin kysyä kirjassani – vaikkakaan en kysynyt sitä siinä näin eksplisiittisesti – on juuri se, miksi meille 2010-luvulla on niin vaikeaa tehdä tämä hedelmättömän vastakkainasettelun ylittävä dialektinen siirto, kun se onnistui esimerkiksi suomalaiselle iskelmäsanoittajalle 1950-luvulla. (Kulttuurikaudella, jota nykypolven konservatiivien taas puolestaan usein mielletään ihannoivan ja kaipaavan takaisin…)

  1. 1 Kaukomaa aikojen alussa | Kulkuri.org

    […] Lähteet: Elävä arkisto Mies yli laidan […]




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: