sorron yöstä
On varmasti suuri onnettomuus tulla orjuutetuksi tai syntyä orjuuteen. Hyvin pidetty orja voi kuitenkin periaatteessa elää korkeammalla hyvinvointitasolla kuin hirvittävissä oloissa työskentelevä “palkkaorja” tai työtön ilman sosiaaliturvaa. Jostain syystä vain tällaiset suhteellisen vahingon laskelmat tuntuvat hirviömäisiltä.
Valistuksen ja emansipaation jälkeiseen moraaliseen viitekehykseemme on rakennettu sisään, että orjuus on moraalinen paha, joka loukkaa ihmisyyttä. Tällaista ihmisyyden loukkausta ei voi selittää vain vahingon tai haitan kautta. Se liittyy tiettyyn ihmiskuvaan. Emme väittele siitä myydäänkö ihmisiä liian halvalla, tuomitsemme ihmisen alistamisen omaisuudeksi.
Nykynäkökulmamme on “emansipaation jälkeinen”. Ajattelemme että erityisesti orjat itse pitävät orjuutta moraalisena vääryytenä, ihmisyytensä loukkauksena. Kukapa haluaisi olla orja?
Muinaisessa emansipaatiota edeltävässä maailmassa orjat eivät kuitenkaan pitäneet orjuutta vääryytenä. He pitivät itseään epäonnisina, koska olivat joutuneet orjan osaan esimerkiksi valloituksen tai velan vuoksi. Jos asiat olisivat menneet toisin, he olisivat herran ja toiset orjan asemassa. Silloin kaikki olisi hyvin. Käsitys ihmisyydestä, joka ei voi olla toisen omaisuutta, ei vielä ollut juolahtanut kummankaan osapuolen mieleen.
Etelävaltioiden orjanomistajilla oli argumentti, jonka mukaan mustat ovat lapsenkaltaisia olentoja, joilla on parempi olla hyvän omistajan holhokkeina. Argumentti oli tietysti täysin vilpillinen yritys ylläpitää omaa valta-asemaa. Ei ole kuitenkaan vaikea kuvitella aikaa tai maailmaa, jossa humaanin orjanomistajan orjat itse preferoivat lämmintä holhokkiutta kylmään vapauteen.
Nykyisestä viitekehyksestämme katsoen orjuus oli, valistuksen jälkeisillä perusteilla, väärin jo silloin ennen. Silloin eläneille ihmisille nykyperspektiivin perustelut eivät kuitenkaan vielä olleet edes periaatteessa tarjolla. Kaikille nuo perusteet eivät ole nykyäänkään tarjolla, mutta voimme ajatella että esimerkiksi kouluttamattomien tietämättömyys on kontingentti syy.
En oikeastaan tiedä, kuinka ajatella tällaisista asioista. Jos on totta, että orjuus on väärin, tämän pitäisi päteä myös retrospektiivisesti. Toisaalta arvostelman mielekkyys näyttäisi kiinnittyvän tiettyyn ihmiskuvaan. Koko kysymys vaikuttaa ehkä oudolta, mutta samoja näkökohtia voi soveltaa lähempää kotia löytyviin esimerkkeihin.
mies yli laidan 
October 24, 2012 at 5:44 pm
Orjuus eli se, ettei kohtuutonta sopimusta voi irtisanoa, rapauttaa luottamuksen kaikkiin sopimuksiin ja estää vapaaehtoisen yhteistyön. Tätä kai aika harva haluaa.
Kun kaikilla on vapaus hoitaa omat asiansa, valtiovallan ei tarvitse tuhlata resursseja kansalaisten ohjaamiseen ja pakottamiseen eikä myöskään hankkia kamalaa määrää tietoa siitä, miten nämä ohjaamiset ja pakottamiset pitäisi tehdä että vältyttäisiin edes suurimmilta katastrofeilta.
Subjektiivinen kärsimyskin on oleellista koska jos toimijat vaipuvat toivottomuuteen, lopputulos on sama kuin jos heillä ei olisi vapautta ollenkaan. Toisin sanoen vaativat ohjausta ja pakottamista edes pysyäkseen hengissä, saati sitten ollakseen hyödyksi. Orjuudella tai vapaudella “kovassa” (laillisessa) ja “pehmeässä” (koetussa) merkityksessään ei ole käytännössä eroa.
Vapaa apaattinen kansalainen, kärsivä orja ja onnellinen orja ovat kaikki inerttejä ja ulkoista kontrollia ja panostusta vaativia toimijoita. Onnellinen vapaa manageroi elämänsä ilmaiseksi ja yhteistyöhön kykenevänä tuottaa helposti lisäarvoakin.