Muksis


Jokin aika sitten lööpeissä ilmoitettiin ja Facebookissa löpistiin, että taloyhtiöt poistavat keinuja lasten leikkipaikoilta yksityiskohtaisen tiukkojen turvallisuusmääräysten vuoksi. Lapsuuden turvallistamista vastaan on toisaalta noussut ääniä. Tähän genreen kuuluvat ainakin Tatu Hirvosen Varo varo varo! irti ylisuojelevasta kasvatuksesta, ja Jukka Laajarinteen Leikkiminen kielletty. Joskus julkilausutusti ja joskus muun sanotun seurauksena turvallistamista vastustaa myös luontokasvatuksen genre, esimerkiksi Richard Louvin paljon viitattu Last Child in the Woods.

Turvallistajia ja normittajia on helppo ymmärtää, sillä heidät on vastuutettu muiden kuhmuista. Vapaamman ja villimmän elämän hyödyt menevät eri ihmisille kuin haitat. Hyödyt, sikäli kuin niitä nyt voi tilastollisesti erottaa, näkyvät jos ovat näkyäkseen lasten ja heidän vanhempiensa elämänlaadussa. Jos kuhmuista vedetään kuitenkin juridiseen vastuuseen aivan toiset ihmiset.

Meille on luonnollista nähdä toimijuutta kaikkialla, ja erityisesti tämä tarkoittaa, että jos lapsemme lyö päänsä kiveen, syyllinen pitää löytyä jostain. Olemme huonoja sietämään sokeaa brutaalia kontingenssia. Sekulaarissa hyvinvointivaltiossa vastuutetaan taloyhtiö, päiväkodin täti, kaupungin puisto-osasto jne. Näiden on aivan mielekästä puolustautua jäykin normein. Sisällölliset kysymykset muutetaan proseduraalisiksi.

Sekulaarissa hyvinvointivaltiossa ei ole oikein tilaa iloiselle hälläväliä-asenteelle, jossa pahempienkin iskujen jälkeen vähän ulvotaan, ja todetaan sitten Herran tiet tutkimattomiksi. Jotain elämän spontaaniudesta menetetään, kun vastuu kaikesta kiertää maallisten toimijoiden kesken. Spontaanius kuihtuu, koska yhteiskunnasta ulos ei johda mitään paon viivoja.

 

Advertisements

  1. Muistan kuulleeni tätä samaa löpinää ihan hiljan. Mutta oliko sillä jotain pohjaa, ja mistä ihmeestä löytäisi linkkejä – tarvitsisin kovaa faktaa siitä muuttuivatko määräykset ja miten.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: