kummituksista


Usein esitetään varmana totuutena, että kokemukset ovat välttämättä yksityisiä, ja aina jonkun omia. Ei ole subjektitonta kokemusta, sillä  jos on olemassa partikulaarinen hammassärky, sen on aina oltava jonkun hammassärky. Eikä kukaan muu voi kokea minun hammassärkyäni.

Psykomaantieteellisiin tutkimuksiin ja terveeseen järkeen vedoten epäilen näitä teesejä. Usein sitä törmää omistajattomiin kokemuksiin, ja usein omat kokemukset livahtavat vieraisiin. Ennen nykyaikaisen psykomaantieteen kehitystä näitä asioita selitettiin kummituksilla. On nimittäin niin, että tietyt kokemukset kelluvat tietyissä tyypillisissä paikoissa kenen hyvänsä poimittaviksi valmiina.

Alppipuistossa yhytän usein tietyn iloisen irrallisuuden, jota on kuitenkin terästetty parilla senttilitralla haikeutta (ajattele New Orderin musiikkia). Ehkä se on joskus ollut jonkun, mutta nyt se on psykologista yhteismaata, halukkaiden laidunnettavaksi. Eduskuntatalon lähistöllä taas lojuu tyypillisesti schadenfreudea. En tiedä ketkä sitä siellä erittävät, mutta se on hyvin epähygieenistä. Esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin.

Keskiaikaisiin linnoihin rakennettiin muurit tunkeutujien ulkona pitämiseksi. Vankiloiden muurit estävät asukkaiden ulospääsyn. Ihmisessä tai ‘subjektissa’ on sekä linnoitusta että vankilaa. Yleensä se menee niin, että rakennetaan defensiivisiä muureja ja ansoja, joiden vangiksi lopulta itse jäädään.Minästä tulee tunkkainen paikka, jonne kukaan ei tule käymään, eikä kukaan pääse ulos.

Prekariaatilla ei ole muuta menetettävää kuin estonsa. Idea kokemuksen omistajattomuudesta, open access kokemus, sopii tilanteeseen. Jos jakaa tilan, kuten kaupungin, voi yhtä hyvin jakaa sen merkityksen.

Minulla on nykyään usein eräänlainen intensifioituneen todellisuuden kokemus. Sitä on hankala kuvailla, mutta on kuin ympäristön ominaisuudet tulisivat suoraan iholle. Vallitsee jonkinlainen suora jatkuvuus esineiden ja hermosolujeni välillä. Voisi sanoa, että sininen pinta näyttäytyy hypersinisenä, mutta en tarkoita, että näkisin neonväreissä. Pikemminkin värissä aistii tekstuuria hiukan synestesian tapaan: aistiminen on hyvin konkreettista, hienojakoista ja monikanavaista. Intensifioutunut kokeminen alkaa ja loppuu jossain paikassa (ympäristössä), ja sen kuluessa temporaalinen ulottuvuus tuntuu vetäytyvän taka-alalle. Siksi muodostuu tunne rinnakkaisen ulottuvuuden taskuista siellä täällä julkisen tila-aika koordinaatiston taitoksissa. En usko kummituksiin. Epäilen, että tämä olisi alkuperäinen kokemuksen muoto, josta kommunikaatiovälineiden köyhyys ajaa pois.

 

 

Advertisements



    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

    Connecting to %s



%d bloggers like this: