Epäkunnioitus


Oikeudenmukaisuus, tai pikemminkin sen puute, näkyy kahdessa ulottuvuudessa. Julkista keskustelua hallitsee resurssien reilun jakamisen ulottuvuus. Ihmisille itselleen yhtä olennainen on vaikeammin käsitteellistyvä tunnustuksen (recognition,  Anerkennung) ulottuvuus. Perustavimmalla tasolla yksi tunnustaa toisen puheessaan ja asenteissaan täydeksi inhimilliseksi persoonaksi, ja odottaa toisten kohtelevan itseään sellaisena. Yleisemmin kyse on mistä hyvänsä sellaisesta statuksesta, ja tähän liittyvistä juridisista ja moraalisista oikeuksista, joka toiselle kuuluu.

Otamme esimerkiksi yhteisön, jossa laajalle levinneen ja syvään juurtuneen rasismin seurauksena vasenkätisiä kohdellaan vähemmän kuin kokonaisina ihmisinä.  Voi sanoa, että heidän ihmisarvoaan poljetaan, mutta teen pienen erottelun arvottamisen ja kunnioituksen välillä. Tässä ei ole kyse arkikielen sanojen analyysista, vaan lievästi teknisestä käytöstä.

 Me arvostamme toisiamme ominaisuuksien perusteella. Voin arvostaa sinua esimerkiksi sanavalmiina ja ystävällisenä. Ominaisuudet (1) sallivat asteita ja (2) asettuvat järjestykseen. Ehkä joku toinen on vielä sanavalmiimpi, mutta ei aivan niin ystävällinen. Ystävällisempi on parempi, tässä suhteessa, kuin vähemmän ystävällinen. Arvostus kohdistuu yleisesti ottaen siihen, mikä ihmisessä on erityistä, usein siihen, missä hän on erinomainen, asioihin jotka erottavat yhden yksilön toisista.

Kunnioitus on em. tunnustuksen vaatima asenne. Kunnioitan virkavaltaa, tunnustamaani statusta, vaikka tiedänkin että kotikylän poliisit eivät ole henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan erinomaisia. Kun perustavimmalla tasolla tunnustamme toisen itsemme kaltaiseksi persoonaksi, tulee meidän kunnioittaa hänen ihmisyyttään ja ihmisoikeuksiaan.  Kunnioitus tässä mielessä tarkoittaa toiselle kuuluvan statuksen vakavasti ottamista, ja ilmaisee taipumustamme kohdella häntä asiaankuuluvalla tavalla. Persoonan kohdalla tämä tarkoittaa, kuin toivomme itseämme kohdeltavan.

Rasismi on esimerkki ilmiöstä, jossa toiselta kielletään täysi ihmisyys. Vasenkätiset pyytävät oikeakätisiä katsomaan itseään silmiin, ja kysymään eivätkö vasurit  ole ihmisiä kuten he itse. Jos vastaus on kyllä, kuinka syrjintä voi olla perusteltavissa?

Rasistisen yhteiskunnan arkipäivä on tietysti täynnä negatiivista arvostamista. Syvimmässä mielessä kyse on kuitenkin tunnustuksen kieltämisestä eli epäkunnioituksesta. Jälkimmäinen tekee edellisen luontevaksi. Mitä haittaa rasismista sitten on? Olennaisin epäoikeudenmukaisuus on juuri epä- ja ali-inhimillistäminen. Tästä tietenkin seuraa helposti lukemattomia materiaalisten ja kulttuuristen resurssien epäreiluja jakaumia. Ensin intiaania ei tunnusteta täydeksi ihmiseksi, sitten hänen maansa voidaan viedä.

Mikä on rasismin vaikutus rasistin oman persoonaan? Hän ei ole valmis tunnustamaan toiselle sitä statusta, jota vaatii kuitenkin itselleen. Kuinka tämä on mahdollista? Ehkä hän tietää, että vasenkätinen on aivan yhtäläinen ihminen kuin oikeakätinenkin, mutta on vain päättänyt kohdella tätä esineenä, koska pystyy niin tekemään. Tässä on kyse tietoisesta pahantahtoisuudesta. Yleensä hyväksikäyttöä on tarpeen siloitella omaksumalla toisesta käsityksiä, joiden on tarkoitus oikeuttaa riisto. Ihmisen voi varmasti aivopestä uskomaan, että toinen on vereltään tai sielultaan alempaa lajia, mutta kyllähän tällaiseen sisältyy aina aktiivista itsepetosta. Kyse on vilpillisyydestä itselleenkin. Kohtelemalla toisiamme esineinä teemme haittaa myös omalle sielullemme.

Kuinka epäoikeudenmukaisuuden voi korjata? Epäreiluun jakoon liittyvät kysymykset ovat periaatteessa (joskaan eivät käytännössä) suoraviivaisia. Tilanteen voi saattaa tasapainoon maksamalla kompensaatiota haittaa kärsineelle osapuolelle. Jos vasenkätinen on kohdannut vaikka työsyrjintää, hänen pitäisi saada korvauksia tulonmenetyksestä. Joskus yksittäinen työnantaja voi olla maksuvelvollinen, mutta kun kyse on koko yhteiskunnan läpäisevästä maan tavasta, kompensaatio tulee yhteisestä pussista, ja saa ehkä positiivisen diskriminaation muodon.

Tunnustuksen kieltämisestä syntyvän epäkunnioituksen korvaaminen voi olla periaatteessa mahdotonta. Käytännössä kuitenkin jonkinlainen sovitus on mahdollinen. Kun oikeakätinen suostuu näkemään vasenkätisen silmästä silmään, ja vilpittömästi katuu “pahoja aikomuksia ja kovaa sydäntä”, hänen on mahdollista saada anteeksi. Ottaessaan uuden suunnan yhteiskunta tarvitsee usein jonkinlaisen sovitusmyytin, jonka uskottavuus tietenkin riippuu halusta korjata myös materiaaliset epäoikeudenmukaisuudet.

Epäkunnioituksen olosuhteissa on vähemmän mahdollisuuksia yhteistyölle, ystävyydelle ja rakkaudelle. Orjanomistajakin elää aina siinä ikävässä tietoisuudessa, että hänen kurkkunsa leikattaisiin, kunhan tilaisuus koittaisi. Epäkunnioitusta ruokkivat olosuhteet ruokkivat myös muita sosiaalisia patologioita ja yleistä piittaamattomuutta. On huomattavasti miellyttävämpää katsoa itseään peilistä, jos kykenee luontevasti katsomaan vasenkätisiäkin silmiin. Voi myös olla totta, että kyvyttömyys kunnioittaa itseään aiheuttaa vaikeuksia toisten ihmisyyden tunnustamisessa.

Advertisements



    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

    Connecting to %s



%d bloggers like this: