Kirje (II)


Hänen nimensä on Hämähäkkikuningatar. Pimeimpinä öinä hän erittää tieteelle lähes tuntematonta limaansa, josta ketterillä raajoillaan kutoo hienointa ja kestävintä lankaa. Hänen seittinsä yhdistää kaukaisia paikkoja ja olentoja. Verkkonsa avulla hän laittaa asiat tapahtumaan oman järjestyksensä mukaan.

Yhdestä hän esimerkiksi tekee päivällisen, toisesta valmistaa tarvitsemiaan kemikaaleja, kolmas saa huvittaa häntä toistaiseksi. Tapahtumat ovat tietenkin vielä paljon monimutkaisempia. Saadakseen juuri haluamansa makupalan, hänen on joskus risteytettävä sopivat olennot keskenään. Suurin osa hänen tarkoitusperistään on seitissä eläville olennoille niin tutkimattomia, että rajoitetusta näkökulmastaan ne puhuvat sattumasta tai mielivallasta.

Hämähäkkikuningatar ei suoranaisesti halua kenenkään kuolemaa, sillä hän on välinpitämätön toisten elämästä. Muiden suurten myrkyttäjättärien tavoin häntä kiihottaa vain itse rikos, ei sen tulos.

Kerron lisää seitistä. ‘Lähellä’, ‘kaukana’, ‘oikealla’, ‘vasemmalla’, ‘yllä’, ‘alla’, ‘ennen’, ‘jälkeen’, ja kaikki sellaiset termit saavat merkityksensä ainoastaan Hämähäkkikuningattaren asemasta. Seittiä voi ajatella vain pisteiden joukkona, ja relaationa joka kertoo jokaisesta pisteestä, mitkä pisteet ovat saavutettavissa siitä käsin. Pisteitä asuttavat olennot ja tapahtumat – erityisesti muodonmuutokset – joilla on seitin määräämä ‘näkökulma’. On teologista kysyä, onko Hämähäkkikuningatar itse seitissä vai ei. Eräässä mielessä hän on jokaisessa pisteessä, sillä vain hänelle koko seitti on saavutettavissa. Hänellä on universaali näkökulma.

On aivan välttämätöntä ymmärtää, että seitti on kudottu myös muihin kuin tilaulottuvuuksiin. Osa langoista on kiinnitetty muistoihin, ja näitä kieliä soittamalla Hämähäkkikuningatar saa menneisyyden muuttumaan sopivaksi katsomallaan tavalla. Ei ole olemassa seitistä riippumattomatonta historiaa, joten se mikä äsken oli ollutta, ei ehkä nyt olekaan. Toiset langat on kiinnitetty haluihin ja aikomuksiin, ja näin Hämähäkkikuningatar saa olennot valitsemaan itse vapaasti sen, mikä hänelle on mieluista.

Tiukimmin seittiin kietoutuneille onkin tyypillistä tuntea painottomuutta ja riippumattomuutta. He jopa kieltävät Hämähäkkikuningattaren olemassaolon, tai kutsuvat häntä ainakin aivan toisella nimellä. Jumalat ehkä tarvitsevat seurakuntaa, mutta Hämähäkkikuningattarelle riittää vetää naruistaan, kun haluaa, että teet liikkeen. Kun haluaa, että haluat tehdä liikkeen.

Oli aika kun tunsin Hämähäkkikuningattaren ja seitin, tunsin siinä pulsseina kulkevan informaation. Nyt en enää havaitse häntä. Tästä päättelen, että hän on vihdoin kääntänyt huomionsa minuun, pysyy lähellä takanani, vaikka yritän nopeasti kääntyä. Kenties hän jo kurottautuu ylleni.

Advertisements

  1. Tämä on hyvä. Tulee mieleen yhtä aikaa Kafka ja Borges.

  2. Ja ehkä jopa lovecraft…

  3. tommi

    Tällainen uusi bloggaustyyli on kai nousussa. Tosin en tiedä siitä kuuluisampia esimerkkejä. Ainakaan vielä.

  4. Kokeilin tätä tyyliä joskus yksittäisissä kirjoituksissa. Se oli hauskaa vähän aikaa, mutta alkoi lopulta lähinnä tympäistä. Vaikutelmasta tulee liian helposti tekotaiteellinen. Ja kun sanan “tekotaiteellinen” mainitsee kerran, siitä tulee niinkuin vaaleanpunainen elefantti, jota ei voi olla ajattelematta, ja sen jälkeen peli on menetetty.

  5. Tunnistan tuon vaaleanpunainen elefantti -efektin. Mutta eihän koko blogiharrastuksesta tule mitään, jos ajattelee liikaa. Saan itse lauseita päähäni esim. kävelyllä. Kirjoitan ne näppäimistölle päästyäni miettimättä tai suunnittelematta. Jos kaduttaa myöhemmin, tekstin voi poistaa näkyvistä.

  6. tommi

    Lukijana minua harmittaa aina kun kirjoittajat alkavat häpeillä itseään ja lopettavat kirjoittamisen. Omalla kohdalla se tuntuu jotenkin mielekkäältä hetkittäin, mutta sivusta katsoen ei käytännössä koskaan. Lähinnä se tuntuu pelkältä kiusanteolta ja hankalaksi heittäytymiseltä.

    Pidin tuosta edellisestäkin kirjeestä mutta jätin kommentoimatta koska tuntuu siltä, että kommentit vaikuttavat liikaa kirjoittajaan. Yleensä saavat hänet jotenkin araksi. Tunnistan sen ainakin itsessäni.

    Useimmat blogijutut – ainakin jos ne erottaa vanhemmasta ja mielestäni kulttuurisesti merkittävämmästä nettipäiväkirjojen “mikä minua tänään itketti” -tilityksestä – noudattavat jonkinlaista “öhöm, yleisö, tänään olen tätä mieltä” -kaavaa. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa mutta kyllä se tuntuu vähän ontolta välillä ainakin itse käytettynä.

    Tämä tyylihän on suunnilleen sama kuin Kafkan novelleissa, joita hän kirjoitteli yksikseen omaksi ilokseen outouden maksimoiden ja jättäen pois kaikki muotoseikat. Luulen, että kun virallinen runous ja kirjallisuus alkaa kadota ammattina ja pätemisen välineenä, sen paikka vapautuu ja merkittävä osa ihmisistä alkaa ilmaista itseään kirjallisesti tavalla, joka on hyvin lähellä perinteistä mitatonta runoutta.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: