Me vs. muut


Jos kaikki olisivat kuin meillä täällä ollaan, siis alueella jossa esimerkiksi Astrid Thors äänestää, mitään jytkyä ei olisi tullut.  Taka-Töölö koostuu neljästä yhdenmukaisesta äänestysalueesta. Kokoomus hallitsee, Vihreä liitto on toiseksi suurin puolue yli 20% osuudella. Perussuomalaisten kannatus on 5,1%. Kokoomuksen ja vihreiden suhde täällä muistuttaa perinteistä sukupuoliroolia.

Tiedemies (jonka blogiin en onnistu kommentoimaan), sanoo että vaaleissa kyse oli epäluottamuslauseesta kolmen suuren pitkälle jatkuneelle valtionhoidolle. On selvä etteivät esimerkiksi vihreät voinut toimia tämän epäluottamuksen kanavana: Vihreät ovat halunneet ja päässeet osaksi establishmentia. Lisäksi vihreiden oma kenttä on vasemmistolaisempi kuin puolueen johto, joten äänestäjiä valui karismaattisen Arhinmäen oppositiolle.

Suomi ei ole Taka-Töölö, ja oikeastaan ihan hyvä ettei ole. Minuakin on nimittäin ärsyttänyt “vanhojen puolueiden” vallankäyttö. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet epämukavia. Kiitos perussuomalaisille vakiintuneiden kuvioiden myllertämisestä. Omia arvojani vastaavat liikkeet eivät sellaiseen pystyneet. Voi itkeä, että suomalaiset valitsivat väärin useita sisältökysymyksiä silmälläpitäen, mutta oikeastaan he valitsivat muutoksen, eikä se vanhan jatko olisi ollut mitenkään toivottavampaa. Myllerrystä ei tietenkään pidä liioitella, onhan kokoomus yhä se Mies, kenen kanssa nyt sitten suhteensa rekisteröikin.

Seuraavaksi “meidän” tulisi kyetä käyttämään hyväksi uutta maastoa. Tämä tarkoittaa toivottavasti muutakin kuin pelin politiikkaa.

Advertisements

  1. Blogger aukoo päätään minullekin. Kommentoiminen onnistuu niin, että kirjoitata kommentin, kopioit sen talteen, sitten lähetät. Saat käytännössä aina ilmoituksen “pyyntöäsi ei voitu toteuttaa” tms sontaa, ja sitten painat takaisin, liität takaisin sen kopioimasi tekstin ja yrität uudestaan. Toisella yrityksellä onnistuu melkein aina.

    Olen samaa mieltä koko kirjoituksesta.

  2. Tuostan äänten valumisesta Vasemmistoliitolle. Vihreiden melkein läpi mennyt ehdokas Touko Aalto tuumaili Facebookissa näin: “Touko Aalto: Ihmettelee hitusen sitä, että on itse kaikin keinoin yrittänyt tukea ja sympata mm. vasemmistoa ja hyviä demariehdokkaita ja on ollut ihan konkreettisesti luomassa laajaa yhteistyötä molempien kanssa. Vastapalvelukseksi tuntuu satavan vain katkeraa syyttelyä ja iso kasa sitä itseään. Ei punavihreää yhteistyötä näin mielestäni rakenneta.”

    Tässä vähän niin kuin heijastuu yleisemminkin Vihreiden asenne. Ei lähdetty kisaamaan vasemmiston kanssa koska ne on vähän niin kuin meidän kavereita ja silleen. Samaan aikaan otettiin kavereilta kuitenkin kaikki kura niskaan. Ihmekös siinä sitten että äänestäjät valuu sinne.

    Establishmentia tavallaan kaikki puolueet ovat. Eduskunnassa oleminen ja vallan haaliminen siellä jo oikeastaan todistavat sen (eri asia sitten millaisia mielikuvia tästä yritetään muovata äänestäjille).

  3. Heh, luin tuon kohdan “Tiedemies (jonka blogiin en onnistu kommentoimaan)” että “en suostu kommentoimaan”. En tiedä miten se oli mahdollista.

  4. Kaakeli: toki vasemmiston ja vihreiden välillä on eroja, mutta niiden keskinäinen kisailu on pikkumaista, kun olennaista olisi esitellä uskottava vaihtoehto isoille.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: