ambivalenssia


Kuvittelisin että on mahtavaa kävellä pitkin Manskua naama sinisenä ja punaisena, kun on saanut oikein kunnolla levyynsä viikonloppuna. Eivät ihmiset harmittele vammojaan, vaan pukeutuvat niihin.

Kerran kai hymyilin liikaa julkisesti. Mies tuli ojentamaan minua. Kertoi vaimonsa ryypänneen itsensä kuoliaaksi, lapset huostaanotetun. “Väännä kuule siitä virnisteltävää.” En lähtenyt keskustelemaan aiheesta, mutta ajattelin että löytyyhän tuostakin tilanteesta paljon myönteistä. Mies oli päässyt kätevästi eroon juopottelevasta akastaan, ja valtio hoitaa kakaratkin.

Olennaista hymystäni loukkaantuneelle miehelle oli uhmakas ylpeys tilanteestaan. Kukaan ei halua rikkoa itseään, mutta kun nyt sitten kuitenkin menee rikki, asia käännetään vikkelästi moraaliseksi voitoksi. Ilmiö kiehtoo minua suuresti.

En ole sille immuuni. Eräänä päivänä huomasin polvessani olevan arven punoittavan. Arven katsominen sai aikaan lämpimän, lähes meditatiivisen olon. Sain sen kompuroidessani Rastigaissalla. Haaveriin liittyvä somaattinen muisto ei siis ole kielteinen. Olisi ollut parempi, jos sitä ei olisi käynyt, mutta kun se sitten kävi, tilanne onkin toinen.

Tämä on irrationaalista. Annamme mahdolliselle lopputulemalle miinusmerkkisen arvon. Kun tämä huono vaihtoehto toteutuu, alkaa osin alitajuinen psyykkinen työ, joka lopulta muuttaa tapahtuman etumerkin. Ja niin samaan aikaan arvostamme vammojamme, vaikka tiedämme ne tappioiksi. Luulen, että moniin itseä koskeviin käsityksiin, muistoihin ja kokemuksiin liittyy tällaista kaameaa ambivalenssia.

Advertisements



    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

    Connecting to %s



%d bloggers like this: