hyödyttömyydestä


Viattomuus voi olla Viktoriaaninen käsite, joka on meidän elämänmuodossamme yhtä käyttökelvoton kuin korsetti. Jotain ihminen kuitenkin menettää kasvaessaan isoksi. Pieni lapsi tekee koko päivän asioita, joista nauttii ja on kiinnostunut. Luontoäiti on järjestänyt kaiken niin, että tämä touhuaminen on samalla tarkoituksenmukaista. On sattuvaa ettei pikkulapsia kannata mitenkään kasvattaa. Vanhempien tehtävä on vain pidättäytyä sössimästä luonnollista kehitystä. Käveleminen, puhe ja muut taidot vain tulevat leikin lomassa, jos lasta ei pidä lukittuna pimeään laatikkoon.

Vanhetessaan ihminen täyttää päivänsä yhä suuremmassa määrin toiminnoilla, joista ei nauti eikä ole kiinnostunut. Ne ovat ulkoisesti motivoituja, “hyödyllisiä”, ja meidän on vakuuteltava itsellemme kuinka “järkevää” niiden moitteeton suorittaminen on. Jos ympäristö oli ennen porkkana ja rikas tarjoumista, se on nyt ratsupiiska ja pakoista kudottu.

Hyödyn vastapainoksi tulee viihde. Llapsi ei tarvitse viihdettä, eikä varsinaisesti tarvitse nuorisokaan. Viihde koostuu keski-ikäisille aivoille luoduista tuotteista ja palveluista. Kuulin sanottavan, että kännykässä on hyvä olla tasohyppelypeli, jota voi pelata esimerkiksi bussipysäkillä. Henkilökohtaisesti katselen mitä hyvänsä maisemaa mieluummin kuin pelaan tasohyppelypeliä, mutta yritän olla arvostelematta muita ihmisiä. Ehkä heidän on tärkeää viihdyttää itseään niin. Luultavasti he ovat nimittäin käyttäneet päivänsäkin hyödyllisemmin kuin minä.

Advertisements



    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

    Connecting to %s



%d bloggers like this: