hmph


Luin Sami Pihlströmin uudesta kirjasta vanhan idean, että pyhissä ympäristöissä kokeva subjekti voi sulautua koettuun. Tällaisiksi pyhiksi paikoiksi voi ajatella kirkkoja, hautuumaita, muita temppeleitä, ja nykyisinä pakana-aikoina huomattavia luonnonympäristöjä. Joskus oseaaniseksi nimitetty sulautumiskokemus tosiaan kuuluu ihmislajin kokemukselliseen repertuaariin, sellaisia trippejä on, ja niille annetaan suuri henkilökohtainen merkitys.

Pari huomautusta. Ensinnäkin tällaisia voimakkaita minän katoamisen kokemuksia tapahtuu kuitenkin verrattain harvoin. Niihin viittaava kielenkäyttö muodostaa kuitenkin jo oman lattean genrensä. On aivan kuin muita kuvauksia erilaisista tietoisuuden tiloista ei viitsittäisi keksiä. Ei kukaan sulaudu sanoinkuvaamattomaan ykseyteen  aina lähtiessään lenkille tai kirkkoon, mutta ihmisten puheista voisi helposti päätellä, että näin on. Hiukan ryhtiä fenomenologiaan!

Toiseksi, oseaaninen sulautumiskokemus ei välttämättä ole lainkaan se juttu, jota perinteisissä pyhissä ympäristöissä on tarkoitus kokea. Erilaisten monumenttien luona tai hautuumailla “puhutelluksi tulemisen” kokemus on luontevampi. Tavanomaisesta kaupunkivilinästä rajattu pyhä arkkitehtuuri on suunniteltu niin, että sinne sijoittuva ihminen joutuu pohtimaan omaa suhdettaan itseään vanhempaan ja itseään pitkäikäisempään normatiiviseen järjestykseen. On kuin pyhä arkkitehtuuri esittäisi tai välittäisi normatiivisia vaateita, joihin odotetaan kannanottoa tai ratkaisua juuri sinulta, joka istut siinä. Tällaista puhutelluksi tulemisen fenomenologiaa voisi kehitellä paljon paremmin, mutta sulautumiskokemus se ei ole. Pikemminkin se on individuoiva kokemus.

Kolmas huomautus on oikeastaan aasinsilta toiseen aiheeseen. Olen pitkään ajatellut, että on hiukan tunkeilevaa kokea muiden ihmisten temppeleissä. On hiukan noloa sanoa, että en nyt kyllä voi olla mukana tässä teidän jutussanne, mutta kivat bileet silti.

Olen ajatellut myös, että kasvitieteelliset puutarhat ja talvipuutarhat tulevat lähimmäksi sellaista biosentrismin temppeliä, joissa ei tarvitse olla ulkopuolinen. Talven pimeydessä puutarhojen symbolinen ja aistimellinen vaikutus on välittömin. Kun Suomi on kääntynyt kauas auringosta, lasikuvun sisällä kukoistava trooppinen rikkaus on  mikroversio elottomassa avaruudessa kiertävästä maapallosta. Tällaisia paikkoja ovat Helsingin talvipuutarha, Kaisaniemen kasvitieteellinen ja Viikin Gardenia. Ne ovat elonkirjon kirkkoja.

Advertisements



    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

    Connecting to %s



%d bloggers like this: