kustannuksista


Monikulttuurisuutta käsittelevässä kirjallisuudessa jotkut liberaalit, kuten Chandran Kukathas, määrittelevät kulttuurin yksinkertaisesti yksilöiden assosiaatioksi. Teorian kannalta kulttuurin jäsenyys on samalla tasolla kuin ammattiliiton, avioliiton tai pubivisajoukkueen jäsenyys. Ympäröivän yhteiskunnan kannalta olennaista on yksilön oikeus erota assosiaatiosta. Jos ihmistä rangaistaan, painostetaan tai estetään kokonaan lähtemästä, assosiaatiota ei voi pitää liberaalisti hyväksyttävänä. Siksi esimerkiksi blood in, blood out -periaatteella toimiva rikollisjengi ei (rikollisuutensa ohella) ole hyväksyttävä. Kukanthasin mukaan assosiaatioiden ei tarvitse kuitenkaan olla sisäisesti liberaaleja. Esimerkiksi naisia alistavissa uskonnoissa ei ole mitään väärää, jos kyseiset naiset voivat halutessaan erota uskonnosta. Se että joku ei käytä exit-opitiota tarkoittaa, että hän hyväksyy kerhon meiningin.

Näkemys on houkutteleva teoreettisen selkeytensä vuoksi, vaikka se muuten tietysti onkin melko naurettava. Monikulttuurisuutta egalitaarisesta näkökulmasta arvostellut Brian Barry on kiinnittänyt huomiota tähän exit-oikeuteen. Vaikka sellainen tietysti pitää olla, lähteminen ei ole aina aivan helppoa. Siitä on yksilölle erilaisia kustannuksia, ja jos ne ovat kohtuuttomia, lienee liberaalin yhteiskunnan velvollisuus auttaa henkilöitä, jotka haluaisivat eroon yhteisöistään. Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa yleistä teoria-kirjoitusta: haluan vain mainita Barryn erittelyn kustannusten tyypeistä, koska niiden avulla voi pohtia myös omia ryhmäjäsenyyksiään.

Barry erittelee kolme kustannusten tyyppiä. Ensiksikin on olemassa sisäiset (intrinsic) kustannukset, jotka liittyvät käsitteellisesti siihen, mitä hyvää kyseinen yhteisö jäsenilleen tuottaa. Esimerkiksi käy uskonlahko, jonka jäsenet uskovat olevansa matkalla taivaaseen. Lahkosta eroaminen tarkoittaa heidän käsitejärjestelmänsä sisällä jotain hyvin ikävää, joten näihin ajattelu- ja tuntemistapoihin sosiaalistuneelle ihmiselle voi olla psykologisesti kova pala ryhtyä hereetikoksi. Ulkopuolinen taho kuten valtio ei kuitenkaan voi tehdä mitään näiden kustannusten suhteen juuri siksi, että valtion odotetaan pysyvän neutraalina erilaisissa korkeinta hyvää koskevissa kysymyksissä. Ne ovat jokaisen omia eksistentiaalisia ongelmia.

Toiseksi Barry mainitsee assosiatiiviset kustannukset, mutta ehkä olisi selvempää puhua sosiaalisista siteistä. Jos lähdet lätkimään porukasta, on mahdollista että perhe- ja ystävyyssuhteet katkeavat. On ihmisiä, jotka eivät ole puhuneet vanhempiensa kanssa sen jälkeen, kun tulivat ulos kaapista, ja voi vain kuvitella kuinka yksin jää avioliitosta lähtijä, jonka sosiaalinen verkosto on koostunut pelkistä puolison ystävistä. Mutta tässäkään tapauksessa yhteiskunta ei voi tehdä mitään. Joskus lastentarhassa tädit vaativat, että epäsuosittukin lapsi otetaan mukaan leikkeihin, mutta eihän se oikein toimi edes siellä. Vaikka sosiaalinen tunnustus on epäilemättä tärkeimpiä asioita ihmiselämässä, se ei ole varsinainen oikeus siinä merkityksessä, että viranomaisella olisi velvollisuus jotenkin jakaa sitä (koko idea vaikuttaa absurdilta: pitäisikö suosituilta ihmisiltä verottaa ystäviä, ja jakaa nämä sitten yksinäisille?).

Kolmatta kustannusten lajia Barry kutsuu ulkoisiksi. Valtio voi tulla vastaan näiden suhteen. Ulkoisista kustannuksista on kyse vaikkapa silloin, kun henkilö erotetaan työstään tai kieltäydytään antamasta hänelle mukaan osaa yhteisön jäsenenä tuottamastaan arvosta. Pomot saattavat pelotella, ettet saa ikinä enää töitä alaltasi, jos kantelet työpaikan väärinkäytöksistä. Tällaiset tapaukset ovat ehkä muuten vaikeita, mutta kuuluvat selvästi viranomaisten toimintamahdollisuuksien piiriin, ja siksi ulkoiset kustannukset ovat kulttuurisesti vähiten kiinnostavia.

Tavallaan sisäisten ja sosiaalisten kustannusten olemassaolo on jo vasta-argumentti ideaan, että kulttuuri olisi pelkästään yksilöiden muodostama assosiaatio kuten työpaikka. Puhumme kulttuurista kun tarkoitamme ihon alle menevää yhteisyyttä, ja yksilöiden suojelu sellaisen negatiivisilta piirteiltä ei ole helppoa. Tietty sosiaalinen ja älyllinen diversiteetti kuitenkin auttaa kummasti. Kun siteitä on jatkuvasti moniin suuntiin, yhden ongelmat eivät ehkä voi upottaa koko elämää.

Advertisements



    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

    Connecting to %s



%d bloggers like this: