kerjäläisistä


Pidän hyvänä, että Euroopan Komissio vaatii selvitystä Ranskalta romanien karkotuksista. Vastustan kerjäämisen kieltävää lakia Suomessa. Romanien kohtelusta on nopeasti tullut kysymys, joka testaa EU:n kykyä ja halua elää kuten opettaa.

Ruotsin vallan aikaan työttömyys oli laitonta. Moni työtön ehkä ajattelee, että sepä vasta olisikin mainio laki. Valtion voisi haastaa oikeuteen jos duunia ei löydy. Lain tarkoitus oli tietysti pakottaa suhdannevaihtelujen uhrit tykinruuaksi armeijaan. Huono-osaisuutta sen paremmin työttömyyden kuin kerjäämisenkään kieltäminen ei auta. Kieltoihin turvaudutaan, kun agendalla on jotain ihan muuta kuin tasa-arvon edistäminen.

Tällaisten lakien tarkoitus on vain “siivota” ei-toivottavat ainekset pois kaduilta, ja usein käytetty metafora siivoamisesta osoittaa, että näitä ihmisryhmiä pidetään roskina. Kaduillamme kerjäävät romanit ovat kuitenkin EU-kansalaisia, joilla on sama liikkumisen vapaus kuin meilläkin. Kerjäämiskiellon on kielletty olevan syrjivä, koska se koskisi kaikkia. Pelkkä universaali muotoilu ei tee laista tasa-arvoista, jos se on de facto syrjivä ja jos tämä voidaan ihan hyvin ennalta ymmärtää. On selvää, että laki olisi proxy etniselle diskriminaatiolle. Kukaan ei sellaista ajanut ennen romanien tuloa.  Tässä on siis kaksi asiaa: Unionin sisäisen  epätasa-arvo, ja tuon epätasa-arvon osittainen etninen  luonne. Kummatkin ovat ongelmia, joiden tulisi olla korkealla sijalla jäsenvaltioiden agendalla, kumpikaan ei katoa jos vain katsotaan pois (tai kärrätään epämiellyttävä aines Kosovoon). Etnisen diskriminaation arkipäiväistyminen puolestaan on vahvistumassa Länsi-Euroopassa, ja valtioiden toimet pahentavat asiaa.

Näistä syistä olen melko pettynyt Pekka Haavistoon, joka tietääkseni kannattaa kerjäyskieltoa. Hän on maininnut yhdeksi perusteeksi ilmiöön liittyvän ihmiskaupan ja rikollisuuden. Samat perusteet eivät kuitenkaan kelvanneet prostituution kieltämiseksi, koska kriminalisoinnin katsottiin vain huonontavan uhrien asemaa. Prostituution suhteen päädyttiin sitten älyttömään ja ristiriitaiseen lakiin, toivottavasti vastaavista viritelmistä ei tule hätäratkaisua muihin sosiaalisiin ongelmiin.Ymmärrän toki että kansalaisia ahdistaa, ja he toivovat että joku jämäkästi tekisi jotain.

Laitan loppuun huomautuksen tai avoimen kysymyksen monikulttuurisuudesta, vaikka se ei varsinaisesti liitykään romaniasiaan. Samat ihmiset jotka äänekkäimmin kritisoivat monikulttuurisuuden väitettyjä ylilyöntejä ovat kuitenkin äänekkäimpiä myös muissa ulkomaalaisasioissa. Monikulttuurisuus tarkoittaa, että kansallisten vähemmistöjen itsehallintoa vahvistetaan tavalla, joka tekee niistä hiukan kuin valtioita valtiossa. Olen aiemmin esittänyt itsekin varauksia monikulttuurisuuteen, jos se ymmärretään normatiivisena politiikkaohjelmana. Kyllä lähtökohtana on oltava yhdet lait joita sovelletaan tasa-arvoisesti. Haluaisin kuitenkin kysyä, missä monikulttuurisuuden väitetyt ylilyönnit Suomessa muka sijaitsevat? Monikulttuurisuutta on meillä sovellettu oikeastaan vain Ahvenanmaan ja saamelaisten tapauksessa, ja näitä jo ennen sanan tulemista muotiin.

Advertisements

  1. Ilmeisesti pelko monikulttuurisuuspuheita kohtaan on sitä, että uskotaan sinällään arvostavan puheen uusista vähemmistöistä johtavan automaattisesti tilanteeseen, jossa säädetään lakeja näiden vähemmistöjen omaleimaisuuden ja omien tapojen turvaamiseksi. Joka mielestäni on kyllä ihan aiheeton pelko ja osoittaa ns. ‘maahanmuuttokriitikoiden’ mentaliteetin ylipäätään: He ovat ikään kuin vartijoita sille, ettei mielipide-ilmasto pehmene arvojen puolesta liikaa. Tämänkaltainen pehmeiden arvojen julkinen propagointi on heistä todellisuudelle vierasta. Mitä se tietenkin onkin – jos he käyttävät referenssi pisteensä itseään. Maahanmuuttokriitikoiden kuva ihmisluonteesta on hyvin kapea ja loputtoman negatiivinen. On joko itsestään huolehtijoita tai sitten hyväuskoisia hölmöjä.

    Kirjoitin joskus lyhyen pätkän sivuten
    aihetta
    .

  2. Mikko

    On mahdollista että ne, jotka kannattavat kerjäläisten karkoittamista koskevia lakeja, eivät halua nähdä romaneja sisäryhmänä. Toisin sanoen, he vastustavat sitä, että Eurooppa nähdään “valtiona”.

    Vastustus saattaa puolestaan olla seurausta siitä, että kansalaiset on hivutettu Eurooppa-valtion kansalaisiksi puoliksi salaa ilman, että päätöstä olisi koskaan alistettu kansalaisten itse päätettäväksi.

    * * *

    HS:n raadin mukaan ääripäät hallitsevat keskustelua maahanmuutosta. Toisin sanoen keskustelu on polarisoitunutta.

    Omat aiemmat kokemukseni muista polarisoituneista aiheista ovat sellaisia, että useimmat ihmiset välttelevät mielipiteen ilmaisemista koska se tarkoittaisi asettumista jommalle kummalle puolelle. Ääripäiden edustajat ajattelevat myös itse edustavansa maltillista linjaa.

    Se, että saatat havaita monikulttuurisuudesta äänessä olevien ihmisten edustavan tiukkaa linjaa myös ulkomaalaisasioissa voi johtua myös siitä, että maltilliset ovat hiljaa.

  3. Utumies: Jako pehmeisiin ja koviin arvoihin ei kuitenkaan ole välttämättä noin itsestäänselvä. Sitä sopisi pohtia.

    Mikko: Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti sekä EU että ulkomaalaiskielteisiä. Romaniasiassa kovaa kieltä on kuitenkin kuultu paljon myös sellaiselta eliitiltä, joka varmasti kannatti ja kannattaa yhteisvaluuttaa, sisämarkkinoita, yleensäkin kaikkea mistä saavat taloudellista hyötyä.

    EU-protestin toivoisi kanavoituvan juuri taloudellista eliittiä vastaan, ei joihinkin sijaiskärsijöihin.

  4. Mikko

    Niin, on eri asia kannattaa EU:ta lähinnä taloudellisia hyötyjä tuovana vapaakauppa-alueena kuin EU:ta valtiona. Romaniasiassa kanta näyttäisi olevan johdonmukaisempaa, jos sen ymmärtää jälkimmäisen vastustamisena.

    Olen samaa mieltä, EU-valtion vastaisen protestin toivoisi kanavoituvan eliittiä eikä romaneja tai muita sijaiskärsijöitä vastaan. Luulen että saattaa kuitenkin olla jo liian myöhäistä toteuttaa tämä toive.

    Jos EU muuttamisesta valtioksi olisi aikoinaan tehty edes kunnolliset ja sitovat kansalaisäänestykset ja olisi oikeasti keskitytty siihen että kansalaiset ymmärtävät mitä valtioksi muuttuminen olisi tarkoittanut, emme olisi nyt tässä. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: