palturista kiinni


Huomasin taas puhuneeni palturia. Olen pitkään uskonut, että Hinduksi ei voi kääntyä, koska se on vanhempien kautta määrittyvä etninen uskonto. Todellisuus näyttää olevan hämärämpi. Kysymys siitä kuka on Hindu ei varsinaisesti edes noussut, ennen kuin Veda-uskontojen harjoittajien oli erottauduttava muiden uskontojen harjoittajista. Monelle tuli varmaankin yllätyksenä, että tässä sitä nyt ollaan yhtä jengiä, joka määrittyy  lähinnä korkeakastisten brahmiinien näkemyksien kautta.

Modernien hindunationalistien mukaan kyseessä tosiaan on elimellisesti Intiaan ja intialaiseen kulttuuriperintöön liittyvä elämäntapa ja uskomusjärjestelmä. Historiallisesti tai systemaattisesti ottaen ei kuitenkaan löydy mitään selkeää linjaa asian suhteen. Intian korkein oikeus on Wikipedian mukaan määritellyt hindulaisuuden ei-etnisin perustein:

Acceptance of the Vedas with reverence; recognition of the fact that the means or ways to salvation are diverse; and the realization of the truth that the number of gods to be worshipped is large, that indeed is the distinguishing feature of Hindu religion.”

Jossain oli maininta, että argumentoinnilla voi vakuuttaa toisen uskonnon kannattajan hindulaisuuden paremmuudesta. Vieläkin minusta vaikuttaa oudolta sanoa, että noin tuosta toisesta “tulee Hindu”. Olen siis jostain syystä intuitiivisesti enemmän noiden hindunationalistien kannalla. Huomaa että esimerkiksi Suomen korkein oikeus ei voisi vakuuttavasti ottaa kantaa hinduuteen, paitsi konsultoimalla mitä asiasta on Intiassa oltu mieltä. Miksi?

Luulen että taustalla on intuitiivinen kausaalinen näkemys kulttuuriperinnöstä. Selitän tämän näin: voimme ensisijaisesti hyväksyä, muuntaa tai kieltää omaa elävää traditiotamme. Traditio on omamme vain jos sen harjoittaminen on kausaalisesti muokannut meitä, kun olemme kasvaneet ihmisiksi joita olemme. Siksi supisuomalaisesta ei voi “tulla Hindua” vain vakuuttumalla hindulaisista argumenteista. Kausaalinen näkemys ei vetoa etnisyyteen eikä myöskään perinteiden totena pitämiseen, ainoastaan siihen että elävien perinteiden harjoittaminen on muokannut meitä ihmisenä. Siksi meillä on Suomessa jonkinlainen älyllinen ja eksistentiaalinen velvollisuus ottaa kantaa vaikkapa luterilaisuuteen, mutta ei mitään erityistä velvollisuutta ottaa kantaa Shivaan. Jälkimmäinen saattaa olla älyllisesti kiehtova mutta eksistentiaalisena valintana se ei ole mitään meille.

Tiedän että useimmat lukijani pitävät tätä näkemystä paitsi liian konservatiivisena myös a priori järjettömänä. Sehän rajoittaa vapautta performoida mitä identiteettiä tänään hotsittaa performoida. En väitäkään sitä suureksi totuudeksi, leikinpähän vain ajatuksella (ja jos ette ole huomanneet tämä pätee yleensäkin tähän blogiin). Näkisin kuitenkin itse että kausaalisessa kulttuuriteoriassa on jotain olennaista, liittyen siihen että emme voi puhtaan voluntaristisesti valita keitä olemme. Minä tai minuus on kuitenkin jossain määrin ajallisesti ja paikallisesti juurtunut olio.

Advertisements

  1. Markku

    No tuohan on mitä järkevin näkemys.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: