halkio


Monissa miesten alushousuissa on edessä halkio. Sen tarkoitus lienee selvä, mutta minulle on täysin epäselvää, käyttääkö kukaan sitä. Vessassa käydessä on huomattavasti helpompaa ja siistimpää laskea alushousuja edestä kuin ryhtyä toimittamaan halkion kautta.

Farkkukangas on kuuleman mukaan taas muodissa. Farmarihousut ovat epämukavat mutta kestävät. Olen kuullut paljon huvittavia tarinoita, joissa humalassa tarpeilleen mennyt henkilö on melkein kastroinut itsensä vetoketjulla. Farkuissa kuitenkin vetoketjulla suljettu halkio on housujen käytettävyyden vuoksi olennainen. Muutenhan niitä ei saisi päälle ja pois. Myös esteettinen vaikutelma on tärkeä. Etumuksessa on kiiltävällä metallilla suljettu portti: farkkujen seksuaalinen vetovoima liittyy varmasti osittain tähän. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan juuri ymmärrä metallia vaatteissa. Se on juuri yhtä alaluokkaista kuin korut.

Mutta ehkä nämä ovat asioita joita olisi parempi olla ajattelematta tai joista ei ainakaan kannattaisi kirjoittaa.

Tarkoitukseni on vain karkottaa turhat blogin lukijat.

Advertisements

  1. En ole käyttänyt farkkuja suunnilleen viiteentoista vuoteen. Ne ovat epämiellyttävät erityisesti etumuksesta, ja hyvin epäkäytännölliset. Epäilen, että farkkujen seksuaalinen vetovoima on palautettavissa tähän. Farkut esimerkiksi puristavat tai hankaavat usein sukuelinten kohdalta ainakin jossain määrin, mikä tekee ihmisen kaiken aikaa tietoiseksi genitaaliensa olemassaolosta. Näkyvästi aseteltu etumus (napit tai vetoketju) korostaa vaikutelmaa farkuista jonkinlaisena proto-masturbaatiovälineenä. ikäänkuin ihmiset jatkuvasti valmistautuisivat paljastamaan sukuelimensä toisilleen.

  2. Kummasti kyllä farkutkin roikkuvat ja repsottavat suomalaisella peruseläjällä. Valmius sukuelinten paljastamiseen on Vapusta syksyyn suuri, mutta räiskyvän erotiikan sijaan ilmiö on surumielinen. Suomi on eksoottinen maa, jonka antropologit ovat jättäneet romantisoimatta.

  3. Totta. Suomalainen farkkukulttuuri on varsinkin miehillä jonkinlaista suruliputusta koko farkkusesongin ajan.

    Mitä se tommi kirjoitti rokista ja tästä “baseballs”-jutusta? Luulen, että se liittyy tähän.

  4. Farkut ovat ihan mukavat vaatteet. Ei vain pidä ostaa liian pieniä. Minä en muita housuja kuin farkkuja ja shortseja käytä kuin hautajaisissa ja sellaisissa. Verkkarit ja tuulihousut ovat poissuljetut muita kuin primääritarkoituksiaan varten. Ja jos farkut ovat liian kuumat, niin sitten käytetään shortseja eikä mitään ohuita puuvillahousuja, joiden lahkeet olisivat pyöräillessä aivan turhaan tiellä. Etuhalkio on muuten kaikenlaisissa muissakin housuissa (ja kai hameissakin) samasta syystä kuin farkuissakin: riisumisen ja pukemisen helpottamiseksi.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: