Noro


Useimmat toivovat sankarillista kuolemaa, esimerkiksi tallautua irti päässeen sirkusnorsun alle. Pitkään sotaretkilläkin kuoltiin kuitenkin tauteihin ja tulehduksiin, useammin ripuliin ja keripukkiin kuin mihinkään asetta muistuttavaan.

Sain tuntea noroviruksen (epäily, ei tieto). Kokemus muistutti krapulaa, mutta oli pahempi.

Elementit:

-oksennus

-löysä vatsa

-fyysinen heikkous

-psyykkinen lamaannus

Pahin oli pian ohi (n 12 tuntia), mutta olo on nuutunut vielä kahden vuorokauden jälkeen. Sairastamisen aikana ajantavu kyllä heitti, ja tunsin kieppuneeni bardossa kauemminkin. Oletin kuolemisen tällaiseksi. Sirkusnorsut on varattu vain harvoille onnekkaille.

Muistin Cioranin aforismin, jonka mukaan sielu mätänee ruumistakin nopeammin. Vilupiikkien kangas kietoutui lihani ympärille, minua kuljetettiin kohti pimeää tähteä Aldebaranin lähellä. Viheltävien äänten tukkiessa korvani kalkkarokotkat ja rosvokissat tavoittelivat raajojani, jotka venyivät tähtienvälisiksi langoiksi.

Advertisements



    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

    Connecting to %s



%d bloggers like this: