luonnostelma


Luottamustehtäviin ja virkoihin valitut henkilöt suorittavat erilaisia toimiaan ennemmin yhdellä kuin toisella tavalla kahdesta syystä:

  1. Hankkiakseen itselleen mainetta, etuja, vaurautta, valtaa ja edistääkseen muuten uraansa.
  2. Hankkiakseen näitä muille yksilöille tai ryhmille.

Nämä liittyvät luonnollisella tavalla yhteen. Vallan käyttäjä saa yksilöitä ja ryhmiä taakseen tekemällä päätöksiä, jotka ovat näille edullisia. Kilpailussa vallasta hän auttaa itseään auttamalla muita. Käytännössä tämä vaatii pelisilmää, koska aina kumartaessaan yhteen suuntaan hän pyllistää toiseen. Nämä huomiot eivät rajoitu demokraattisiin valtastruktuureihin, vaan ovat täysin yleisiä.

Tämä ”realistinen teoria” selittää paljon, mutta ei kaikkea. Voimme sanoa, että se jättää laskuista ”moraalin”. On kuitenkin epäselvää, miten ”moraalia” erotuksena eri toimijoiden eduista tulisi kuvailla. (Eräs suosikkikirjoittajistani, Raymond Geuss, on painottanut kuinka kapeaa siivua mielenkiintoisista toiminnan vaikuttimista termillä ”moraali” on nykyään tapana kuvata.)

Moraalin alaan lasketaan kahdenlaiset seikat, joilla on vaikutusta toimintaan ja sen tuloksiin.

  1. Normit, eli sisäistetty yhteisön painostus. Hyvä esimerkki on käsite ”ihmisarvo”. Se ei viittaa ihmisen hintaan, vaan sisäistämiimme estoihin sen suhteen, kuinka toisia yksilöitä voi käyttää hyväksi omien etujensa ajamisessa. Luottamustoimen tai viran haltija ei kenties ilkeä käyttää valtaansa aivan miten hyvänsä, vaikka se olisi edullista.
  2. Arvot, eli aivoissa representoitu tavoite/päämäärä. Sanon aivoissa, koska tavoitetilan ei tarvitse olla tietoisessa mielessä.Katsomme ensin asiaa subjektiivisesta näkökulmasta. Puhumme arvosta, kun päämäärän esitykseen linkittyy elimellisesti motivoivia tunnealttiuksia.

    Päämäärä voi olla eksplisiittinen, kuten maratonin juokseminen tai palkan nostaminen. Tällaiset tavoitetilat ovat helposti kommunikoitavissa ja siksi ready-made kollektiivisen toiminnan koordinoinnin tarpeisiin. Usein arvot ovat kuitenkin ei-diskursiivisia kuvia, joiden voi sanoa ohjaavan, kanavoivan, työntävän tai vetävän meitä tiettyihin suuntiin ilman, että niistä voisi varsinaisesti johtaa yksiselitteisiä ja yksityiskohtaisia toimintaohjeita.

      Tällainen arvo voi olla vaikkapa mielikuva punaposkisista lapsista laskemassa mäkeä illan sinisenä hetkenä, savukiehkuroiden kohotessa lämpiävistä saunoista. On selvää, ettei tällaisesta tunnelatautuneesta kuvasta seuraa mitään, mutta toimija itse saattaa kokea elämäntuntonsa kiteytyvän juuri tässä esityksessä. Hän liittää tunnelmakuviinsa yleiskielen sanoja, joilla on tietysti myös aivan oma elämänsä julkisessa kielessä: harmonia, yhteisöllisyys, suomalaisuus. Mainostaja ja propagandisti on kotonaan tällä hämärällä vyöhykkeellä.

     Objektiivisesta näkökulmasta tavoitetila on ominaisuus, joka maailmalla voisi olla, eli mahdollinen maailma. Esimerkiksi Suomen vesistöillä voisi olla ominaisuus, että ne ovat kaikki puhtaita. Tämä ominaisuus on tavalla tai toisella subjektiivisesti representoidun arvon objektiivinen korrelaatti.

    Päämäärien tulisi selvästikin olla sellaisia, että niiden on mahdollista realisoitua. On mahdollinen maailma, jossa syöt kakun, ja maailma jossa pidät sen, mutta ei ole olemassa mahdollista maailmaa jossa sekä syöt että pidät.

 Arvojen ja eturyhmien voi ajatella liittyvän toisiinsa. Valitsemme ryhmän, jonka oletamme edustavan samoja päämääriä joita itsellämme on. Tämä johtaa helposti politiikan käsittämiseen erilaisten arvojen kilpailuna, vaikka tämä onkin aivan liian idealistinen näkemys. Siksi aloitin ”realistisella teorialla”, joka ei kuitenkaan ítsessään selittänyt kuinka joku valitsee värinsä.

Jos arvot ovat ominaisuuksia, joiden elämäntunteemme soisi realisoituvan, mitä on moniarvoisuus?

Termi on liukas. Jokaisella ihmisellä on yleensä enemmän kuin vain yksi tavoittelun kohde, joten trviaalilla tavalla jokainen on moniarvoinen. Sana voi myös kuvata normaalitilannetta, jossa eri toimijat pyrkivät erilaisiin asioihin. Joku pitää falafelista ja toinen kalakukosta.

Puhumme heikosta moniarvoisuudesta, kun kaikkien päämäärät, sekä falafel että kalakukko, ovat yhdessä realisoitavissa. On kuitenkin yhteensopimattomia ominaisuuksia, jotka eivät voi realisoitua samassa mahdollisessa maailmassa. Suomi ei voi olla samaan aikaan sekä demokratia että diktatuuri. Kun yhden arvon realisoituminen sulkee pois toisen arvon realisoitumisen, kyse on vahvasta moniarvoisuudesta, ja arvojen välillä vallitsee aito kilpailu.

Joskus sanaa ”moniarvoisuus” käytetään merkitsemään korkeamman asteen arvoa. On mahdollista toivoa maailmaa, jossa eri ihmisillä on paljon erilaisia tavoitteita, ja vastustaa tilannetta, jossa kaikki haluavat yhtä ja samaa. Pitää kuitenkin kysyä, onko myös mahdollista toivoa maailmaa, jossa kaikkien erilaiset arvot realisoituvat. Jos kyse on heikosta moniarvoisuudesta, tässä ei ole ongelmaa, mutta jos kyse on vahvasta moniarvoisuudesta, toive vaikuttaa irrationaaliselta.

Kun vallan käyttäjä ajaa omaa tai intressiryhmänsä etua, pitää kysyä minkä päämäärien kanssa heidän tavoitteidensa saavuttaminen ei sovi yhteen. Vastakkainasettelujen aika ei koskaan ole ohi.

Advertisements

  1. Syvällistä. Tämä ei ole kehu.
    Mutta myös relevanttia. Tämä on.

  1. 1 Kun sanoin “L” « Taqiyya

    […] Ajatuksen intuitiivinen sisältö näkyy selkeimmin historiallisen faabelin kautta. Aikanaan eurooppalaiset terrorisoivat itseään uskonpuhdistuksen lietsomilla uskonsodilla, jotka jakoivat ihmiset toisilleen vihamielisiin kuppikuntiin, ja kaikki arkielämä ja bisnes oli aivan mahdotonta. Valistusfilosofit alkoivat kyllästyä tähän, ja ehdottivat “suvaitsevaisuutta”. Sellaisissa paikoissa kuin Alankomaiden isommat kaupungit ryhdyttiin ajattelemaan, että protestantin, katolilaisen ja juutalaisen ei tietenkään tarvitse rakastaa toisiaan, mutta he voivat kuitenkin elää vierekkäin, totella yhteisiä lakeja, ja rikastua luottamukseen perustuvalla kaupankäynnillä. Romeon ja Julian tarinassa romanttinen rakkauskin voi ylittää yhteisöjen ja luokkien rajat. Protestantilla, katolilaisella ja juutalaisella on tietenkin oma pelastustiensä, oma hyvänsä, mutta heillä voi silti olla yhteinen sekulaari kansalaishyve. Kun pikakelaamme nykymaailmaan, näyttää siltä että juuri tällaista liberalismia tarvitaan. Yksilöllistyminen on mennyt niin pitkälle, että vähän jokaisella on ikioma pelastustiensä, mutta jotenkin meidän on pystyttävä tulemaan keskenämme toimeen (olen aiemminkin kirjoittanut enemmän ‘moniarvoisuudesta’). […]




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: