Ironiasta kuoriutuu sisäinen lapsi


Sanotaanko vaikka niin, että ironian kerrokset peittävät aina tosikon kaikessa narsismissaan ja aggressiossaan ja halvassa “minähän sanoin” ja “sinulla ei ole oikeutta, koska minä en uskalla”. Ironia kerrostuu tietysti tyyliin, kuosiin, mutta eniten diskurssiin, ja sävyyn, olan kohautukseen, ennen kaikkea tietävään hymyyn.

On helppo nähdä kehitys, jossa “kauneus” käy tylsäksi ja vaihtuu “yleväksi”. Mutta tämä antaa tietä “negatiiviselle ylevälle”. Seuraavalle sukupolvelle jää vain kitsch tai pahempaa, örveltäminen ja väkivalta. Kävin kesällä Viikinsaaressa, jonka luonnonsuojelualueelle oli rahdattu ympäristötaidetta. Sitä ei voinut erottaa luontoon jätetyistä roskakasoista mitenkään muuten kuin pienistä kylteistä, joissa ilmoitettiin tekijän ja teoksen nimi. Monen kanisterin, pullon ja muovinpalan kanssa jäi miettimään kuuluvatko ne teokseen vai eivät. Tietenkin nyt tekijät sanovat voitonriemuisina: taiteen tehtävä ei ole miellyttää vaan “herättää ajatuksia” ja he ovat onnistuneet herättämään niitä. Mutta ei. Ainoa ajatus joka heräsi oli, että onpa rumaa taidetta. Olen kirjoittanut monta kertaa aiemmin (en linkitä vanhoihin blogeihini) samasta asiasta, nimittäin että kauneudessa olisi huomattavasti enemmän voimavaroja kuin tyhjäksi taidekoulurituaaliksi muodostuneessa “transgressiossa”.”minähän sanoi

Advertisements

  1. tommi

    Olen selittänyt tämän itselleni niin, että normaalin ihmisen psyyke ja tunne-elämä sulattaa n sinfoniaa ja m romaania kuukaudessa.

    Kun kulttuurielämä professionalisoituu, tekijät altistuvat näitä arvoja suuremmalle syötteelle. Siksi se, mikä miellyttää normaalikuluttajaa, alkaa olla ‘tylsää’, ja tekijöiden ja kuluttajien maut eriytyvät.

  2. Voi olla, mutta osansa on silläkin, että jonkinlainen taidemaailman sisäinen peli syrjäyttää loputkin käsityöläistaidot korkeakulttuurin kentällä. Kyse ei voi olla vain tyylilajien muuttumisesta, vaan myös teknisen taituruuden katoamisesta (osaajat tekevät kai muita juttuja). Tai en minä tiedä.

  3. tommi

    Juttelin tästä taannoin erään kuviksenopettajan kanssa. Hän sanoi että ne, jotka haluavat osata piirtää tai maalata, eivät enää hakeudu perinteiseen ilmaisevaan korkeakulttuuriin vaan tekevät fantasiaa. Niitä tonttujuttuja tolkieneineen ja robotteineen.




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: